Näky syrjäiseen kylään saapuessa on pysäyttävä: aukealle on ladottu valtava vuori kassavaa. Satoa korjaamaan on saapunut iso joukko kyläläisiä. Vain muutama puu varjostaa raskasta kassavan kuorinta- ja paloittelutyötä lähes 40-asteessa. Huomioni kiinnittyy siihen, että joukossa on häkellyttävän iso joukko lapsia ja nuoria. On aamupäivä, miksi he eivät ole koulussa?
Käy ilmi, että osa nuorista on koulupudokkaita. Eräs heistä on 18-vuotias Phieng.
”Kouluaika oli yhtä taistelua, sillä opetus tapahtui minulle vieraalla kielellä, khmerillä. Jos en ymmärtänyt jotain, en voinut kysyä apua opettajalta, sillä tämä ei puolestaan puhunut minun äidinkieltäni jaraita. Silloin piti kääntyä luokkatovereiden puoleen. Minulta kesti kolme vuotta pelkästään läpäistä ensimmäinen luokka,” Phieng kertoo.
Kielihaasteiden lisäksi koulun keskeyttämiseen johti perheen vähävaraisuus ja isän kuolema. Phieng päätti jäädä kotiin auttamaan äitiään tulonhankinnassa.
Olemme Ratanakirissä, joka on Kambodžan köyhimpiä alueita. Suurin osa sen väestöstä kuuluu alkuperäiskansoihin, joiden yhteiskunnallinen asema on hyvin heikko. Tilannetta pitää yllä olematon luku- ja kirjoitustaito. Alkuperäiskansat ovat perinteisesti jääneet virallisen koulutuksen ulkopuolelle, sillä suurin osa heistä ei ymmärrä virallista khmerin kieltä, jolla opetus järjestetään.
Tutkimustiedon mukaan vieraan kielen syvällisempään ymmärtämiseen ja uusien asioiden oppimiseen vieraalla kielellä menee vähintään viisi vuotta. Siksi alkuperäiskansojen lasten mahdollisuudet menestyä opinnoissa ovat hyvin heikot ja koulun keskeyttäminen yleistä.
”En halua jäädä pois koulusta”
Kassavapinon ääreltä löytyy myös kahden lapsen äiti Byim Sev:
”Olen huolissani lasteni koulunkäynnistä, sillä he eivät ymmärrä khmerinkielisestä opetuksesta juuri mitään.”
Myös perheen taloudellinen tilanne huolettaa, mutta Byim on valmis tekemään kaikkensa kerätäkseen koulunkäyntiin vaadittavat varat.
”Haluan, että lapseni kouluttautuvat mahdollisimman pitkälle, mutta samalla pelkään, että jonain päivänä koulunkäynti keskeytyy kielivaikeuksien vuoksi, ja lapseni jäävät vaille hyvää koulutusta ja tulevaisuutta”, Byim kertoo.
Jututamme myös kylän lapsia ja kysymme heidän kokemuksiaan opiskelusta vieraalla kielellä. Kaikkia pikkukoululaisia yhdistää huoli oppimisvaikeuksista ja mahdollisesta koulupudokkuudesta.
Esimerkiksi 10-vuotias Riem on joutunut todistamaan useamman koulukaverin jäämistä pois koulusta. Hän kertoo kaipavansa kavereitaan.
”En halua jäädä pois koulusta, vaan aion tehdä kovasti töitä pärjätäkseni”, Riem sanoo.
Köyhyys ja kielivaikeudet ovat kohtalokas yhdistelmä
Lähetysseuran ja sen yhteistyöjärjestö ICC:n työllä tuetaan omalla äidinkielellä tapahtuvan opetuksen järjestämistä ja edistetään siten etnisten vähemmistöjen koulutusmahdollisuuksia sekä alkuperäiskielten ja kulttuuriperinnön säilymistä Kambodžassa.
Moni ICC:n asiantuntijoista kuuluu itsekin kielivähemmistöihin. Esimerkiksi monikielisen opetuksen hanketyöntekijä Soeun Saeng kuvailee koulutaivaltaan vaikeaksi – se tuli päätökseen ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan – vain toisella luokalla. Taustalla olivat paitsi kielivaikeudet, myös perheen heikko taloudellinen tilanne. Koulu sijaitsi kaukana kotikylästä, eikä perheellä ollut varaa lähettää poikaansa sinne.
”10-vuotiaana omassa kotikylässäni kuitenkin käynnistettiin lukutaitoluokka, joka noudatti monikielisen opetuksen periaatetta: ensimmäinen vuosi opiskeltiin omalla äidinkielellä, jonka jälkeen opetuskieltä laajennettiin valtakieleen khmeriin. Menetelmä auttoi ymmärtämään oman kielen merkityksen oppimiselle: vika ymmärtämättömyyteen ei ollutkaan minussa vaan kielimuurissa”, Saeng sanoo.
Vaikka koulunkäynti oli edelleen vaikeaa, halu olla hyödyksi omalle yhteisölle ja siirtää tietoa tuleville sukupolville ajoivat Soeunia jatkamaan. Sillä tiellä hän on edelleen ja edistää nyt työllään sitä, että yhä useampi lapsi saisi oppia lukemaan ja kirjoittamaan omalla äidinkielellä.
Kaksi siskoa, kaksi lähtökohtaa
Punainen hiekka pöllyää, kun etenemme pomppuista kyytiä kohti seuraavaa kylää. Perillä iloinen laulunsorina toivottaa meidät tervetulleiksi kyläkoululle. Täällä opiskelee noin 250 esi- ja alakoululaista. Luokkahuoneet on rakennettu erillisiin puurakennuksiin ja niiden seiniä koristavat värikkäät piirustukset.
Kamenin kylän asukkaat eivät puhu khmeriä, vaan samaki-alkuperäiskansan omaa kieltä, tampungia. Silti koulussa on tähän saakka opiskeltu vain valtakielellä. Vaan ei enää: äidinkielinen oppimateriaali on saatu juuri valmiiksi ja koulun kuusi opettajaa koulutettua monikielisestä opetuksesta.
Opintielle lähtevät koululaiset saavat siis tulevaisuudessa oppia lukemaan ja kirjoittamaan ensin omalla äidinkielellään. Yksi heistä on 5-vuotias Sampop. 13-vuotias isosisko Samnak sen sijaan ei ollut yhtä onnekas: hänen aloittaessaan koulun, ainoa vaihtoehto oli joko sinnitellä vieraan kielen kanssa tai pudota pois koulusta.
Samnak kertoo, että oli iloinen saadessaan aloittaa koulun. Esimerkiksi hänen äidillään ei ollut omassa lapsuudessaan siihen mahdollisuutta. Mutta oppiminen vieraalla kielellä, jonka sanoja hän ei tuntenut, oli alkuun todella vaikeaa.
”Vei viisi vuotta oppia kunnolla khmerin kieltä, ja nyt ymmärrän siitä jo noin 90 prosenttia”, Samnak kertoo. Tulevaisuudessa hän toivoo voivansa opiskella englannin ja korean kieltä.
”Toivoisin vain, että he voisivat kaikki palata kouluun.”
Oli kuitenkin hetkiä, jolloin luovuttaminen kävi lähellä. Mutta tavoite hyvästä työstä ja perheen tukemisesta tulevaisuudessa motivoi Samnakia jatkamaan koulunkäyntiä. Valitettavasti kaikki luokkakaverit eivät pysyneet tahdissa, vaan osa tippui koulunkäynnistä kielimuurin takia.
”Tunnen surua, koska nuo lapset joutuvat nyt työskentelemään kuumilla pelloilla eikä heillä ole hyviä työllistymismahdollisuuksia tulevaisuudessa. Toivoisin vain, että he voisivat kaikki palata kouluun”, Samnak sanoo.
Vaikka Samnak ikätovereineen joutui epätasavertaiseen asemaan jo kovin nuorena, hän iloitsee suuresti sitä, että nyt pikkusisko Sampop pääsee aloittamaan koulun omalla kielellään.
Kielityö edistyy, mutta matkaa on vielä
Lähetysseuran ja ICC:n monikielisen opetuksen hanke on edennyt hyvin Ratanakirin kuuden piirikunnan alueella. Suurin muutos on se, että paikalliset yhteisöt ja viranomaiset on saatu innostettua mukaan kielityöhön ja heillä on nyt työkaluja tukea lapsia ja nuoria opinnoissaan.
Peräti 90 prosenttia alueen peruskouluopettajista on koulutettu opettamaan alkuperäiskielillä, ja sen myötä yhä useampi lapsi ja nuori osaa lukea ja kirjoittaa omalla äidinkielellään. Muutoksella on selkeä vaikutus myös tulevaisuuden opintomenestykselle: niin lukion läpäisseiden kuin korkeakouluopintoihin jatkavien nuorten määrä on koko ajan kasvussa.
Ilahduttavaa vierailullamme oli myös huomata, miten kova into koulunkäyntiin ja uuden oppimiseen Ratanakirin maaseudun lapsilla on kielihaasteista huolimatta. 10-vuotias Riem luokkatovereineen haluavat kaikki isona opettajiksi. Ja tulevaisuuden tekijöitä etnisistä vähemmistöistä, heitä koulumaailma kaipaa, kun monikielisen opetuksen menetelmät leviävät tulevaisuudessa yhä laajemmalle.
Ratanakirin lasten ja vanhempien tarinoihin pääset tutustumaan myös Nenäpäivässä perjantaina 11.11. kello 19 Yle TV1:llä ja Yle Areenassa.
Lahjoita Nenäpäivään***Tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin***
Teksti ja kuvat: Anna Peltonen
