Lähetysseura järjestää yhdessä Kirkkohallituksen ja Åbo Akademin Polin-instituutin kanssa ensimmäisen missiologisen retriitin Päiväkummussa 20.10-22.10.2026. Retriitti tuo yhteen missiologian harrastajia ja ammattilaisia seurakunnista, hiippakunnista, kirkon hallinnosta, yliopistosta ja järjestöistä. Teemoina ovat teologian dekolonisaatio, Jumalan valtakunta, ekoteologia missiologiassa ja karismaattisuus, sekä lähetystyön kysymykset seurakuntatasolla.
Päävieraana on Polin-instituutin vieraileva tutkija Clementine Nishimwe, jonka erityisalaa on sukupuoli, migraatio ja afrikkalaisten naisten tekemä teologia. Mukana myös kirkkohallituksen asiantuntija Johanna Björkholm-Kallio sekä Lähetysseuran missiologian erityisasiantuntija Kati Kemppainen. Huom. muutokset aiheisiin mahdollisia.
Retriitti alkaa tiistaina 20.10. lounaalla klo 12 ja päättyy torstaina 22.10. klo 14 iltapäiväkahviin. Hinta täysihoidolla on yhden hengen huoneessa 230 euroa ja kahden hengen huoneessa 194 euroa. Kuljetus järjestyy pientä korvausta vastaan Oriveden asemalta, ja bussilla pääsee lähistölle. Etäosallistumismahdollisuutta emme valitettavasti pysty järjestämään.
Ilmoittautuminen Missiologiseen retriittiin 20. – 22.10.2026
Täytä ilmoittautumislomake 2.10.2026 mennessä.
Kutsumme sinut mielenkiintoisten aiheiden äärelle, viettämään yhteisiä hetkiä Riihikirkossa ja verkostoitumaan toisten missiologian harrastajien kanssa!
