Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lähetysjuhlilla on mahdollisuus virtuaalimatkailuun Afrikassa

Lähetysjuhlilla Pieksämäellä ja Salossa voit tutustua Lähetysseuran työhön maailmalla virtuaalilasien avulla.

Nainen katsoo verkkolaseilla kadulla, kädet ojossa eteenpäin.
Virtuaalilaseja pääsee testaamaan pian Pieksämäellä ja Salossa. Lasit olivat käytössä myös Jyväskylän Lähetysjuhlilla. Kuva Marjatta Kosonen.

Virtuaalilasien avulla pääset käymään muun muassa tansanialaisessa maalaiskylässä ja tutustumaan entisiin kummilapsiin Etiopiassa sekä päiväkotiin Angolassa. Voit myös vierailla pappisseminaarissa ja legendaarisessa Oniipan kaupungissa Namibiassa.

Nyt julkaistavan materiaalin on kuvannut Itäisen ja eteläisen Afrikan viestinnän asiantuntija Virve Rissanen. Hän on käynyt myös testauttamassa laseja esimerkiksi isoskoulutuksessa ja lähetyspiireissä.

”Virtuaalilasit antavat ihmiselle tunteen läsnäolosta vieraassa kulttuurissa ja ympäristössä. Tekniikka on ihanteellinen pienen elämysmatkan toteuttamiseen – sillä tavoittaa jotain, johon pelkät kuvat ja tekstit eivät riitä”, Virve Rissanen sanoo.

Laseja on kuudet, ja niitä lainataan seurakunnille. Lisäksi ne kiertävät tapahtumissa, joissa Lähetysseura esittelee työtään.

Laseja voi kokeilla Lähetysjuhlilla lauantaina 20.5. klo 13.00 –14.00 ja klo 15.30– 16.30 Pieksämäellä Uuden kirkon aulassa. Salossa niitä voi kokeilla lauantaina 27.5. klo 14.30– 15.30. Salon seurakuntatalossa.

Lähetysseura lainaa laseja seurakuntiin 75 e viikkohintaan. Lainaava seurakunta maksaa lisäksi lasien palautuksen postissa.

www.lahetysjuhlat.fi