Koetan raapaista hieman pintaa lapsiin kohdistuvan väkivallan muutoksista Suomessa verrattuna yleistäen toimintamaihimme. Suomessa nimittäin toisaalta raportoidaan siitä, että tällä vuosituhannella asenteet ovat muuttuneet merkittävästi lasten oikeuksia kunnioittavampaan suuntaan. Toisaalta lapsiin kohdistuvaa lievää väkivaltaa pitää moni edelleen hyväksyttävänä. Lastensuojelutyöstä todetaan, että työmäärä on suuri, eikä lastensuojelun kehittämisessä ”tulla valmiiksi koskaan” (Kiiskilä, Taja, Jyväskylän yliopisto).
Väkivallan uhriksi joutuneet eivät usein pysty raportoimaan tilanteestaan.
On äärettömän surullinen tosiasia, että lasten kohtaama väkivalta on yleistä – jopa miljoonat lapset joutuvat sen uhreiksi. Väkivalta voi olla ruumiillista, henkistä tai seksuaalista. Lasten kohtaamasta väkivallasta ei ole tarkkoja lukuja tilastoituna monestakin syystä. Yksi on se, etteivät väkivallan uhriksi joutuneet usein osaa tai pysty raportoimaan tilanteestaan ja vaikka pystyisivät, useissa maissa lastensuojeluverkostot ovat puutteelliset ja viranomaisille raportoiminen saattaa asettaa lapsen vielä suurempaan vaaraan.
Kaikki väkivallan muodot vahingoittavat lasta, ja väkivallalla voi olla pysyviä haittavaikutuksia lapsen fyysiselle ja psyykkiselle kehitykselle. Myös aikuisten väliselle väkivallalle altistuminen on haitallista ja traumatisoivaa.
Tässä tekstissä tarkastelen lähinnä lapsiin kohdistuvaa kuritusväkivaltaa. Merkillepantavaa on, että myös kuritusväkivalta muodostaa ylisukupolvisen ketjun. Väkivallan uhriksi joutuminen lisää todennäköisyyttä sille, että kohtelee aikuisena väkivaltaisesti omia lapsiaan. Kuritusväkivaltaa – kuten kaikkea väkivaltaa – voi tapahtua missä tahansa, mutta yleisesti erityisesti kodeissa, kouluissa ja sijaishuollossa.
Lasten oikeuksien edistämisessä on tärkeää vaikuttaa vallitseviin asenteisiin niin, että tietoisuus ja ymmärrys lasten oikeuksista lisääntyy. Tarvitaan tietoa vallitsevasta tilanteesta juuri esimerkiksi tilastojen ja väkivaltauhrien lukujen avulla, jotta ongelma voidaan tehdä näkyvämmäksi. Suomessa rakenteellinen sosiaalityö on koettanut tehdä tätä pitkään, ja nyt ajankohtainen asia on esimerkiksi koronavelan näkyväksi tekeminen suhteessa sosiaalisiin palveluihin. Lisäksi tarvitaan tietoa väkivallan haitallisista vaikutuksista. Unicef raportoi, että tietoisuus väkivallan haitoista on lisääntynyt viimeisen vuosikymmenen aikana. Kolmanneksi tarvitaan tietoa vaihtoehtoisista menetelmistä esimerkiksi kurinpidollisesti.
Naapurikouluista tultiin ihmettelemään, miten lapset tulevat iloisina kouluun.
Esimerkiksi Boliviassa moni lapsi keskeyttää koulunkäynnin, ja syynä koulupudokkuudelle on köyhyyden ohella kouluissa tapahtuva väkivalta, mikä osaltaan lisää oppimisvaikeuksia. Boliviassa säädettiin lasten fyysinen kurittaminen lainvastaiseksi 7 vuotta sitten, ja Bolivia on saanut kiitosta kansainvälisiltä ihmisoikeuselimiltä. (Suomessa lasten fyysisen ja alistavan kurittamisen kieltävä laki tuli voimaan vuonna 1984 ja kokonaisuudessaan YK:n lasten oikeuksien sopimuksesta tuli laintasoinen vuonna 1991.) Kuitenkin Boliviassa lasten fyysisen kurittamisen estävää lakia vastustetaan jopa aivan aktiivisesti. Kun ei ole tarjolla vaihtoehtoisia menetelmiä, on lainmuutosta vaikea noudattaa, ja tarvittaisiin kulttuurista asennemuutosta toisenlaisten kurinpitomenetelmien valtavirtaistamiseksi. Saatetaan ajatella, että on jopa aikuisen velvollisuus kurittaa ja ojentaa lasta lyömällä.
Pieni Bolivian luterilainen kirkko tekee vaikuttavaa työtä lasten oikeuksien edistämiseksi ja lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Laajempia yhteiskunnallisia vaikutuksia ei välttämättä ole vielä nähtävissä, mutta muutos voi hyvin saada alkunsa pienistä puroista. Näin tapahtui muun muassa Nepalin hankkeessa, jossa koulujen opettajia koulutettiin lapsiystävällisistä opetusmenetelmistä. Hankekoulujen naapurikouluista tultiin ihmettelemään, miten lapset tulevatkin iloisina kouluun, koulussa pysyminen on kasvanut ja siinä sivussa oppimistuloksetkin parantuneet. Tieto lapsiystävällisistä väkivallattomista tavoista lähti leviämään lähes itsestään.
Suomessa asenteet kuritusväkivaltaa kohtaan ovat koko ajan tulleet kielteisemmiksi ja vanhemmat myös kurittavat lapsiaan aiempaa vähemmän. Edelleen kuitenkin melkein kolmasosa vanhemmista pitää lievää väkivaltaa (tukistaminen, luunapit) hyväksyttävänä. (Suomalaisten kasvatusasenteet ja kuritusväkivallan käyttö, 2017) Voi pohtia, olisiko hyväksyttävää, jos esihenkilö välillä tukistaisi laiskoiksi tai niskuroiviksi kokemiaan alaisia.
Ei saa luovuttaa, vaikka ongelma on suuri ja monikerroksinen. Lapsilla on oikeus suojeluun väkivallalta teon luonteesta tai vakavuuden asteesta riippumatta. Jokaisella lapsella on oikeus väkivallattomaan ja rakastavaan kasvuympäristöön, ja pienet muutokset voivat tehdä suuremman muutoksen mahdolliseksi.
Anni Takko
Kirjoittaja työskentelee lasten oikeuksien ja lastensuojelun asiantuntijana Lähetysseurassa
………………….
Tietoa: YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen artikla 19 kieltää kaiken lapsiin kohdistuvan ruumiillisen ja henkisen väkivallan, vahingoittamisen, pahoinpitelyn, laiminlyönnin, välinpitämättömän tai huonon kohtelun ja hyväksikäytön. Lisäksi artikla 37 kieltää lapsen rankaisemisen julmalla tai halventavalla tavalla. Lapsen oikeuksien sopimuksen on ratifioinut 196 maata ja se on siten maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus.
