Toukokuun 15. päivä vietettiin Yunnanin teologisen seminaarin avajaisia Kunmingin kaupungissa Kiinassa. Seminaari on toiminut väliaikaisissa ja liian pienissä tiloissa, kun vanha rakennus jouduttiin purkamaan uuden kaupunkikaavan tieltä. Uusi rakennus nousi valtion antamalle tontille.
– Seminaari aloitti toimintansa vuonna 1989. Viimeisen 26 vuoden aikana meiltä on valmistunut yli 600 oppilasta. Suurin osa heistä edustaa eri kansanryhmiä ja he palvelevat nyt paikallisseurakuntien tarpeita. Monet heistä ovat seurakuntien johtajia ja he näyttelevät keskeistä roolia kirkon kasvuliikkeen ytimessä, kertoo Yunnanin kristillisen neuvoston sosiaalisosaston johtaja ja seminaarin it-opettaja James Yong.
Kunmingissa sijaitseva seminaari on Yunnanin maakunnan ainoa seminaari, lisäksi maakunnassa on 35 seurakuntien yhteydessä toimivaa raamattukoulua. Yunnanissa on noin neljä tuhatta seurakuntaa ja yli miljoona kristittyä. Pappeja on alle kaksi sataa ja saarnaajia noin kahdeksan sataa. Seminaari on elintärkeä maakunnan kirkolle.
– Tämä seminaari on hyvä esimerkki kansallisesta yhteydestä. Meillä on eri etnisten ryhmien jäseniä opiskelijoina. Tämä näkyy myös opiskelijoittemme kauniissa, värikkäissä kansallispuvuissa, James Yong kertoo.
– Seminaarin juhlaan osallistui myös useita paikallishallinnon johtavia viranomaisia. Se tarkoittaa, että he kannattavat meitä ja että he tunnistavat seminaarin vaikuttavuuden.
Juhlassa välitettiin kiitos myös Suomen Lähetysseuralle sen taloudellisesta ja henkisestä tuesta.
Teksti ja kuvat Juri Veikkola
Lue lisää: Kiinan kirkkoa vaivaa krooninen työntekijäpula