Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Yli 95 prosenttia seurakuntavaaliehdokkaista sitoutunut kansainvälisen työn teeseihin – ennakkoäänestys alkaa ensi viikolla

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa 27.10. Varsinainen äänestyspäivä on isänpäivänä 9.11.

Lähetysseura julkaisi keväällä yhdessä Kirkon Ulkomaanavun kanssa vaaleille kansainvälisen työn teesit, jotka korostavat seurakuntien osuutta globaalin kirkon toimijoina ja vastuuta puolustaa maailman köyhiä. Kansainvälisen työn teesit ovat mukana seurakuntavaalikoneessa. Vajaasta kahdeksasta tuhannesta vaalikoneessa mukana olevasta ehdokkaasta 95,8 prosenttia on ilmoittanut sitoutuvansa näihin teeseihin:

  • Seurakuntani kantaa vastuutaan maailman köyhistä ja on osa globaalia kirkkoa.
  • Haluan puolustaa kirkon kansainväliseen työhön annettavia määrärahoja, kun seurakunnassa laaditaan talousarviota.
  • Haluan, että seurakuntani osoittaa vieraanvaraisuutta maahanmuuttajille.

Toritapahtumia vaalipaikoille

Suomen Lähetysseura on mukana Usko hyvän tekemiseen -seurakuntavaalikampanjassa, jossa Lähetysseuran lisäksi Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Pipliaseura sekä Kirkkopalvelut kertovat yhdessä kaikesta siitä hyvästä, mitä kirkko tekee Suomessa ja maailmalla.

Usko hyvän tekemiseen -kampanjan tavoitteen on kannustaa seurakuntalaisia äänestämään. Seurakuntia on rohkaistu järjestämään Hyvän tekemisen tori -tapahtumia ennakkoäänestysviikolla 27–31.10.  Seurakunta voi järjestää toreilla omaa ohjelmaa ja lisäksi kampanjassa mukana olevat järjestöt tarjoavat toreille erilaista toimintaa.

Suomen Lähetysseura pitää toreilla esillä kummitoimintaa ja tarjoaa tehtävää, jossa pääsevät värittämään nepalilaisen kummipojan, Sunilin, piirtämän kukan. Uudelleen väritetyt kukat lähetetään takaisin Nepaliin ilahduttamaan Sunilia ja muita kummilapsia.

Vaalikeräys lasten ja nuorten hyväksi

Seurakuntavaalien yhteydessä järjestetään vaalikeräys, jolla kerätään varoja lasten ja nuorten koulutukseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen Suomessa ja kehitysmaissa. Keräystuotto jaetaan tasan neljän vaalikampanjassa mukana olevan järjestön kesken. Suomen Lähetysseura kerää Lasten Pankille, jonka varoja käytetään lasten ja nuorten koulutusta tukeviin hankkeisiin eri maissa.

seurakuntavaalit.fi