Viron evankelisluterilainen kirkko on myöntänyt suomen Lähetysseuran työntekijälle, Pia Ruotsalalle, Vuoden teko 2013 -maininnan. Maininnan taustalla ovat Pia Ruotsalan ansiot Viron kirkon perheneuvonnan käynnistäjänä ja seurakuntien perhetyön tukemisessa.
– Perhetyö olisi pitänyt käynnistää jo 20 vuotta sitten, mutta ilmeisesti vasta nyt on oikea aika, totesi arkkipiispa Andres Põder. Hän kiitti Piaa nopeasta ja tehokkaasta työtavasta sekä Suomen Lähetysseuraa työntekijäresurssista, jota ilman tämä edistysaskel ei olisi ollut mahdollinen.
Nuorisotyönohjaajan ja teologin koulutuksen saanut Pia Ruotsala on työskennellyt Virossa vuodesta 2009. Tällä hetkellä hän toimii Viron ev.lut. kirkon perhetyön koordinaattorina ja tammikuussa Tallinnaan avatun Perhekeskuksen johtajana.
– Virolaiset perheet elävät monien haasteiden keskellä. Yksi perussyy niihin on köyhyys, neljäsosa lapsista elää köyhyysrajalla tai sen alapuolella. Erityisteemamme on perheväkivalta. Yhteiskunta ei ole vielä riittävästi panostanut sen ehkäisyyn, Pia Ruotsala kertoo.
Pia Ruotsala on kiertänyt rovastikunnissa rohkaisemassa niitä perhetyöhön, osallistunut Viron uuden lastensuojelulain valmisteluun, kouluttanut pari- ja perhesuhdetyöhön vapaaehtoisia, tukenut seurakuntia perhekerho-, leiri- ja perhekirkkotyössä sekä edistänyt mediassa ja eri verkostoissa lasten hyvinvoinnin parantamista. Hän on myös organisoinut Suomesta äitiyspakkauksia Viron synnytyssairaaloihin vähävaraisille perheille.
Perhekeskuksessa työskentelee yksi palkattu perheneuvoja ja neljä vapaaehtoista, muun muassa psykologi ja vankilapappi.
Keskuksen avaamista ovat tukeneet Viron valtio, Tallinnan kaupunki, Harkun ja Keilan kunnat, Suomen Lähetysseura, Kauhavan seurakunta, Seinäjoen keskussairaala ja Herättäjä-Yhdistys. Suomen kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasiainyksikkö tukee perhekeskuksen koulutuksia