Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Vanhat nuortenviisut kokivat muodonmuutoksen uutuuslevyllä

Nuoren seurakunnan veisut, ’punainen laulukirja’, tuuletti seurakuntien musiikkielämää 1970-luvun alussa. Suomen Lähetysseuran piirissä syntynyt NSV revisited -yhtye on nyt päivittänyt nykyaikaan levyllisen näitä vanhoja lauluja. Niiden sanoma on yhä tuore juuri ilmestyneellä Muodonmuutos-levyllä (Suomen Lähetysseura / Rainmaker 2012).

– Olen yksi noista nuorista, jotka tuolloin innostuivat ja toivat kitaransa kirkkoon pahennusta herättämään. Sitä samaa olen tehnyt sittemmin myös Hongkongin kirkoissa. Tällä levyllä sain toteuttaa unelmani ja tehdä aikamatkan takaisin nuoruuteeni yhdessä ystävieni ja ikätoverieni Jaakko ja Sakari Löytyn kanssa. Matkaseuraksi saimme joukon nuoremman sukupolven mainioita soittajia ja laulajia. Hekin tulivat vakuutetuiksi levyllemme valikoituneiden, gospelperintömme varhaisten, osittain vähemmän tunnettujen aarteiden kestävyydestä, Hannu Lätti kertoo yhtyeestä.

– Levy on aikamatkamme tuotos, albumi, jonka toivon menneen maailman lisäksi olevan kiinni myös tässä päivässä. Uskon, että nämä laulut kannattaa välittää myös tulevalle sukupolvelle.

Hannu Lätin tekemissä sovituksissa kuuluvat monet eri musiikkityylit: pop, blues, country, rock, bossanova ja jazz. Onpa levyllä pari rap-kappalettakin tunnetun rap-artisti Daikinin esittämänä.

– Kahteen kappaleeseen, Nälkäinen ja Kuinka kauan täytyy huutaa, saimme laulusolistiksi Jaakko Löytyn. Ne sopivat juuri hänelle. Jaakko laulaa myös mukana kertosäkeessä kolmessa laulussa. Jaakon varhaisen kappaleen Tahdon kiittää Herraa kaikki laulusolistit laulavat lopuksi yhdessä, Hannu Lätti kertoo.

– Pitkän linjan ammattimuusikko Kaarle Mannila teki hienot laulutaustat, Antti Vuori puhallinsovitukset. Tuuli Saarnio soittaa muutamassa laulussa haitaria, mikä antaa mukavia sävyjä. Sakari Löytty on yhdessä laulussa solistina.

NSV revisited -yhtyeen laulusolisteina toimivat Fanni Lehto ja Laura Pynnönen. Hannu Lätti soittaa kitaraa, Sakari Löytty rumpuja, Ville Myllykoski kosketinsoittimia, Juri Veikkola bassoa sekä Antti Vuori saksofonia. Yke Ikonen laulaa taustoja.

Muodonmuutos-levyä voi ostaa Suomen Lähetysseuran Basaarista http://basaari.mission.fi