Namibian evankelisluterilaisen kirkon molempiin hiippakuntiin vihittiin uudet piispat sunnuntaina 13.3. Kirkon itäisen hiippakunnan ja kirkon johtavaksi piispaksi vihittiin teologian tohtori, pastori Shekutamba V.V. Nambala, 58. Hän on toiminut muun muassa kirkon keskustoimistossa ja viime vuodet Paulinumin teologisessa seminaarissa opettajana. Läntisen hiippakunnan piispaksi vihittiin teologian maisteri, pastori Josafat Shanghala, 66. Hän on toiminut pitkään seurakuntatyössä, viimeksi kirkkoherrana ja lääninrovastina.
Presidentti ja pääministeri mukana juhlassa
Juhla pidettiin Ongwedivan konferenssikeskuksessa, jonka pihamaalle oli pystytetty kaksi isoa telttaa. Vieraita paikalla oli yli 2500. Ulkomaisten delegaatioiden lisäksi juhlaa kunnioittivat läsnäolollaan Namibian presidentti Hifikepunye Pohamba, pääministeri Nahas Angula sekä Ondangwan kuningas Immanuel Elifas.
Juhlat kestivät yli kahdeksan tuntia. Juhlapaikka alkoi täyttyä jo aamukahdeksalta, ja vierasjoukko istui hievahtamatta, välillä varjopaikkoja etsien.
Suomesta piispanvihkimyksen toimittamiseen osallistui Lähetysseuran johtokunnan puheenjohtaja, Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo. Hän iloitsi pitkästä perinteestä piispojen vihkimisissä. Nyt virkaansa vihittyjä piispoja on Namibian ev.lut. kirkossa edeltänyt viisi aikaisempaa piispaa, joista neljän vihkimyksen on toimittanut Tampereen piispa.
140 vuotta yhteistä taivalta
Juhlapuheissa viitattiin monta kertaa Suomen ja Namibian pitkään yhteiseen historiaan. Ensimmäiset suomalaiset lähetystyöntekijät saapuivat Ambomaalle, nykyiseen Pohjois-Namibiaan, vuonna 1870.
Suomen Lähetysseuran johtaja Seppo Rissanen arvioi tuhansien suomalaisten nytkin olevan hengessä ja rukouksessa mukana juhlassa. Yhteisen taipaleen alkaminen yli 140 vuotta sitten ei hänen mukaansa ollut itsestään selvää, koska Suomessa elettiin tuolloin kovia aikoja. Työn aloittamiseen oli kuitenkin jo tuolloin Jumalan kutsu, ja sitä kuunneltiin. Yhteisen työn jatkamiseen ja yhteisten uusien näköalojen etsimiseen lähetysjohtaja Rissanen haastoi nyt myös uusia piispoja.
Presidentti Pohamba piti kiistattomana suomalaisten osuutta terveydenhoidon ja koulutuksen saamisessa Namibiaan. Samalla siinä levisi myös evankeliumi. Kirkon lisääntyvää läsnäoloa hän toivoi edelleen koko yhteiskuntaan muun muassa moraalin kohottajana.
Teksti ja kuvat: Ari Koivulahti / Namibia