Sota Ukrainassa tulee hankalaan aikaan, kun Afrikan manner on vasta aloittanut toipumisen koronapandemian oloista – taloustaantumasta, tuottavuuden menetyksistä, kasvaneesta eriarvoisuudesta ja turvallisuushaasteista. Sota Ukrainassa on nostanut energian ja ruoan hintaa. Maat, jotka tuovat öljyä ja ruokaa ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Näitä Afrikassa on paljon. Maailmaa uhkaakin nyt historiallisen paha ruokakriisi.
Ukraina ja Venäjä ovat ruoantuotannon suurvaltoja, jotka yhdessä vastaavat noin 29 prosentista koko maailman vehnäkaupasta. Maailmaa uhkaakin historiallisen paha ruokakriisi. Humanitaarisen avun tarve on suurin toisen maailmansodan jälkeen, ja tilanteella on pitkäaikaisia vaikutuksia Afrikassa.
Suuret kestävän kehityksen ohjelmat, YK:n Agenda 2030 ja Afrikan unionin Agenda 2063, otettiin vastaan innostuneina. Kestävän kehityksen arvioitiin johtavan Afrikan mantereella paitsi merkittävään talouskasvuun, myös yli 380 miljoonan uuden työpaikan luomiseen vuoteen 2030 mennessä. Mantereen valtiot tarttuivatkin kestävän kehityksen tavoitteisiin innokkaasti. Tavoitteita, mittareita ja indikaattoreita kudottiin osaksi kansallisia strategioita ja kehityssuunnitelmia.
Nyt näyttää siltä, että sota Euroopassa on vaikeuttanut kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista Afrikassa entisestään. Miksi?
Lähes 40 prosenttia afrikkalaisista elää äärimmäisessä köyhyydessä. Noin joka viides afrikkalainen kärsii kroonisesta nälästä. Yksin köyhyyden vähentymiseksi kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti etenemisvauhti tulisi nelinkertaistaa. Jotta tavoitteisiin päästäisiin, talouskasvun pitäisi hyödyttää enenevässä määrin heikossa asemassa olevia.
Viimeisen neljän vuosikymmenen talouskasvu Afrikassa on syventänyt tuloeroja. Autoritäärisyyden kasvu, demokraattisten arvojen juurtumattomuus sekä hallinnon heikkous vähentävät edellytyksiä saavuttaa rauhaan, turvallisuuteen ja hyvään hallintoon liittyviä tavoitteita. Kestämätön velkataakka ja talouskriisi yhdistyneenä ilmastonmuutokseen, väkivaltaisiin konflikteihin ja jatkuvaan koronapandemiaan on hankala yhdistelmä.
Näiden lisäksi Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on aiheuttanut akuutin ruokakriisin ja nostanut polttoaineiden ja lannoitteiden hintoja. Huolenaiheena on myös, että muuttunut geopoliittinen tilanne johtaa Afrikassa kehityskulkuihin, joissa ihmisoikeusperustaisen kehityspolitiikan arvomaailma korvautuu toisentyyppisillä arvoilla.
YK:n kehitysohjelman UNDP:n toukokuinen sodan vaikutuksia kuvaava raportti osoittaa, että Venäjän eristämistoimet vaikuttavat myös Afrikan talouteen. Venäjä on maailman kolmanneksi suurin öljyntuottaja, ja sodan alettua hinta on noussut jo neljänneksen.
Jotkut Afrikan maat, kuten öljyä tuottavat Angola, Nigeria, Etelä-Sudan, Kongo ja Gabon voivat hyötyä kasvaneesta kysynnästä ja öljyn hinnan noususta, mutta useimmille Afrikan maille tilanne on ongelmallinen. Myös muutokset kaasumarkkinalla voivat hyödyttää afrikkalaisia maita, kuten Tansaniaa, Algeriaa, Nigeriaa ja Mosambikia. Näihin hyötyihin on kuitenkin vielä matkaa.
Samaan aikaan nousseet hinnat tuntuvat kipeästi kotitalouksissa. Sodan vaikutukset näkyvät myös mm. timanttikaupassa ja muussa yritystoiminnassa, jossa venäläisten investoinneilla on ollut merkitystä. Sodalla on vaikutuksia myös hitaasti koronasta toipuvaan turismiin ja venäläisturistien puuttumisella suuri vaikutus turismista riippuvaisiin Afrikan maihin.
Koronavuodet ovat osaltaan lisänneet vaikeutta rahoittaa kestävän kehityksen tavoitteita. Afrikan maiden velkatilanne on muuttunut entistä vaikeammaksi. Nyt jännitetään maailmantalouden käänteitä – eli sitä, riittääkö afrikkalaiselle tuotteille kysyntää ja hidastaako Ukrainan sota entisestään vihreää siirtymää.
Ukrainan sodalla on siis Afrikassa monia kansantaloustason vaikutuksia, jotka tuntuvat konkreettisesti yksittäisen afrikkalaisen kukkarossa ja ruokapöydässä. Suurin osa kotitalouksissa käyttää merkittävän osan tuloistaan ruokaan. Selvitäkseen perheet joutuvat keskittymään tämän ja lähipäivien ruokaturvaan, selviytymiseen. Riippuvuus tuontiruoasta, maataloussektorin alhainen tuottavuus ja ruoan hintojen nousu globaalisti vaikuttavat välittömään ruokaturvaan.
Samalla eriarvoisuuden odotetaan kasvavan entisestään. Ruoan ja polttoaineen hintojen kasvu vaikuttaa eniten haavoittuvassa asemassa olevien kotitalouksien tilanteeseen, mikä puolestaan voi lisätä yhteiskunnallisia jännitteitä. Öljyn hinnannousu voi pakottaa kotitaloudet elämään ilman perushyödykkeitä, kuten sähköä. Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa ihmiset myyvät sen omaisuuden, jonka pystyvät, rahoittaakseen arkeaan. Tämä tekee heistä entistä haavoittuvampia, kun seuraava kriisi iskee. Näissä ilmasto-oloissa niitä on valitettavasti luvassa.
Afrikkalaiset valtiot ovat pyrkineet aktiivisesti puuttumaan ruokaturvatilanteeseen. Jo ennen tämänhetkistä kriisiä muutamat maat, kuten Etiopia, Nigeria ja Etelä-Afrikka säätivät tuontirajoituksia ja hintakattoja kotimaisille tuotteille, ja näin pyrittiin tukemaan paikallista ruokaturvaa. Nyttemmin osa afrikkalaisista valtioista, kuten Malawi, Sambia ja Uganda, ovat tarjonneet taloudellista tukea haavoittuvimmassa tilanteessa olevien ruokaturvan tueksi.
YK:n kehitysohjelma suosittelee afrikkalaisten maiden talouden vakauden tukemista ja kriisikestävyyden parantamista. On tärkeää, että riippuvuus ruoan ja polttoaineen tuonnista vähenee. Velkahelpotukset, talouden monipuolisuus, investoinnit teknologiaan, infrastruktuuriin, terveyteen ja koulutukseen ovat avainasemassa maiden oman talouspolitiikan tukena.
Näissä oloissa on tärkeää huolehtia siitä, että katse pysyy paitsi akuuttiin tilanteeseen vastaamisessa, myös pidemmän tähtäimen tavoitteiden saavuttamisessa. Agenda 2030 ja kestävän kehityksen tavoitteet ovat edelleen ajankohtaisia, vaikka tie sinne kivisempi.
Teksti Pauliina Parhiala
Artikkelin kirjoittaja on Suomen Lähetysseuran Diakonia ja kehitys – päällikkö.
