Monisatapäinen yleisö entisiä työtovereita ja ystäviä kerääntyi satavuotiaan Kiinan-työn veteraanin Päivö Parviaisen syntymäpäiväseuroihin Lähetyskirkkoon.
– Olen saanut elää hyvän, rikkaan ja antoisan elämän, aloitti puheensa tänään sata vuotta täyttävä rovasti Päivö Parviainen.
Hän muisteli, miten lähetyskutsumus alkoi kasvaa, kun hän kuunteli opiskeluaikanaan muun muassa Kiinassa työskennelleiden lähetystyöntekijöiden kertomuksia.
Lähetyskurssilla vuonna 1945 Parviainen ei kuitenkaan halunnut valita itse, lähteekö hän Lähetysseuran työalueelle Lounais-Afrikkaan vai Kiinaan, vaikka hän kymmenisen vuota aiemmin oli saanut näyn, jossa Jumala lupasi lähettää hänet Kiinaan.
– Ajattelin, että Jumala valitkoon. Jos tulee tilanne, että en jaksa, voin sanoa Jumalalle:’Herra, sinä olet minut tänne tuonut, etkö sinä minua auttaisi’.
– Jo olisin tiennyt, kuinka kovaa fyysistä kärsimystä jouduin kokemaan, en olisi lähtenyt ollenkaan! Parviainen tunnusti. Jumala kuitenkin salasi nämä etukäteen ja antoi voimaa.
Samalla lähetyskurssilla ollut rovasti Alpo Hukka muisteli seuroissa, miten Päivö Parviainen on aina ollut aidosti evankeliumin asialla.
– Päivölle oli tärkeää, että ihmiset tietävät, mitä Jeesus Kristus on puolestamme tehnyt. Hän ei kuitenkaan auttanut vain sanoin vaan tuki myös käytännössä niitä, jotka tarvitsivat apua.
Myös Lähetysseuran entinen lähetysjohtaja ja Taiwanilla Parviaisen kanssa yhtä aikaa työskennellyt TT Sakari Pinola kuvaili tämän luottamuksellista ja läheistä suhdetta Jumalaan.
Päivö Parviainen toimi manner-Kiinassa vuosina 1946-53 ja Taiwanilla 1956-73. Häntä on kantanut läpi vuosien Jumalan lupaus:”Olen sinun kanssasi kunnes saatan sinut kirkkauteeni”.
Syntymäpäiväseurat loppuivat satavuotiaan rovastin lukemaan Herran siunaukseen.