Tämän pojan kokemus on karua kuultavaa. Tosin Nepalin alankoalueilla, lähellä Intian rajaa, se on myös valitettavan yleinen tarina monen köyhän perheen keskuudessa.
Krishna tulee köyhästä perheestä Nepalin kauimmaisesta läntisestä provinssista, joka on myös Nepalin vähiten kehittyneintä aluetta. Perheessä ei ole aina ollut varaa ruokkia edes perheen lapsia.
Krishna ehti opiskella koulussa kahdeksannelle luokalle asti, kunnes hän päätti jättää opinnot kesken. Poika oli kyllästynyt köyhyydessä elämiseen.
”Isoveljenikin on Intiassa, tekee siellä töitä”, Krishna kertoo.
Poika lähti 15-vuotiaana avoimen rajan yli Nepalista Intiaan, jonne monet nuoret suuntaavat paremman toimeentulon perässä. Todellisuus vastaa kuitenkaan harvoin mielikuvia.
Rankkaa työtä orjapalkalla
Krishna sai Intiasta töitä kotiapulaisena. Työ alkoi aamuisin kello 5 ja loppui iltaisin kello 23. Töitä oli tehtävä seitsemänä päivänä viikossa. Kuukausipalkka oli 6 000 Intian rupiaa, noin 70 euroa.
Tehtäviin kuului hanttihommia ja järkyttävän pitkiä työpäiviä. Krishna pesi tiskejä, tyhjensi roskat, siivosi ja luuttusi. Kunnes isä otti häneen yhteyttä Nepalista käsin.
”Isä soitti ja kysyi: miksi olet siellä? Hän sanoi, että on kulunut melkein kaksi vuotta siitä, kun lähdit. Isä vetosi: tule takaisin kotiin”, Krishna sanoo.
Poika kuunteli isäänsä ja päätti palata Nepaliin.
Koulukuraattorin tukea
Krishna palasi julkiseen kouluun, jossa toimii Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyöhanke, jota tuetaan Nenäpäivän varoilla. Kouluun on hankkeen tuella koulutettu kaksi koulukuraattoria, yksi mies- ja yksi naisopettaja, joiden tarkoitus on auttaa etenkin köyhien perheiden nuoria mielenterveyden ongelmien kanssa.
”Suurin osa lasten ongelmista liittyy poissaoloihin. On myös stressiongelmia ja matalaa itsetuntoa”, toinen koulukuraattoreista, Bim Chaudhary, kuvailee.
Monet Länsi-Nepalin nuorten mielenterveyden ongelmista kumpuavat juuri perheiden köyhyydestä. Taustalla on lukutaidottomuutta, lapsiavioliittoja, rankkoja siirtolaistarinoita ja kotiväkivaltaa. Tämä johtaa koulupudokkuuden kasvuun ja poissaoloihin, jopa itsemurhiin.
Viime vuonna koulumielenterveyttä tuettiin hankkeen avulla 70:ssä Nepalin julkisessa koulussa. Tämän lisäksi 50 aiemmin hankkeessa mukana ollutta koulua sai seurantatukea. Näissä kouluissa koulupudokkuus on laskenut ja arvosanat kääntyneet nousuun.
Hankkeen työn avulla myös Krishna pääsi koulukuraattori Bim Chaudharyn pakeille.
”Hän kertoi minulle tapaamisissa opiskelun tärkeydestä ja vetosi, että suorittaisin ainakin peruskoulun loppuun”, Krishna kertoo.
Vaikeuksia vanhana oppilaana
Krishna on nyt jo 18-vuotias, ja hän on ollut vuoden takaisin koulussa. Hän käy nyt yhdeksättä luokkaa keskeytysten ja poissaolojen takia.
”Koen häpeää siitä, että olen vanhempi nuorten oppilaiden keskuudessa.” Tässäkin asiassa koulukuraattori on tukenut ja kannustanut jatkamaan.
Pojan isä Baran Singh kertoo, että hän itse jätti koulun kesken viidennen luokan jälkeen. Isä tekee töitä päiväpalkkaisissa hanttihommissa. Koulukuraattori tapasi myös pojan vanhempia ja jutteli siitä, miten vanhemmat voivat tukea lastensa koulunkäyntiä.
”Poikani todella rakastaa käydä koulussa – ja hänellä on isoja unelmia. Hän haluaisi olla lääkäri tai opettaja. Minun huoleni on, voinko auttaa häntä näissä unelmissa”, isä sanoo.
Krishna vahvistaa, että ennen koulun jättämistä hän unelmoi terveyssektorin töistä, ehkä lääkärin urasta. Unelmat ovat hieman muuttuneet Intian vaikean kokemuksen myötä.
”Haluan nyt itsenäisen elämän. Ehkä voisin työskennellä sairaanhoitajana”, Krishna lopettaa.
Nenäpäivä on Lähetysseuran ja kahdeksan muun järjestön yhteinen kampanja maailman lasten hyväksi.
Lahjoita Nenäpäivään***Tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin***
Teksti ja kuvat: Mimosa Hedberg
