Joulukuisena aamuna selailin julkaisuvirtaa internetistä. Sieltä tuli vastaan Varpunen jouluaamuna -esitys, ja jäin videota katsomaan. Samaan aikaan huomasin takapihani muurilla kauniit pikkulinnut. Varpusia ne eivät olleet, vaan joitakin pienempiä ja ihanan sinirintaisia lintusia. Varpusiakin täällä Angolassa kyllä löytyy.
Yhdistän mielessäni tuon rakastetun joululaulun tarinan ympäristööni. Ulkoiset olosuhteet eivät täsmää, mutta muuten tilanne on erittäin tuttu, lähes päivittäinen. Lunta, jäätyneitä järviä ja pakkasta ei täällä ole, mutta sen sijaan on kuivuutta, joka on tuonut nälkää. Varpusia ja muita pikkulintuja on täällä paljon.
Kaupungilla parveilevat ja murusilla elävät varpuset muistuttavat kipeästi monia lapsia, joita minunkin kotikaupungissani on paljon – liikaa. He etsivät kaupungilla, mistä löytäisivät kulloisenkin päivän murusia. Ilman vanhempien turvaa he turvautuvat omaan parveensa, vertaisiinsa.
Korona-ajoista alkaen hälyttävästi lisääntynyt kadulla olevien lasten määrä huolestuttaa, surettaa, vihastuttaa, ehkä voi lamaannuttaakin. Miksi he ovat siellä? Ei lapsi kuulu kadulle, vaan kouluun ja kotiin.
Tietäjät haastavat näkemään Kristuksen
Lähetystyöhön lähettämisen puheessa loppiaisena pian kuusi vuotta sitten pastori lausui minulle ja seurakunnalle: ”Itämaan tietäjät haastavat meitä näkemään Kristuksen sielläkin, missä emme ole osanneet häntä nähdä. Jeesus ohjaa meidät näkemään Kristuksen jokaisessa ihmisessä, veljessä ja sisaressa. Me siunaamme Teija tänään sinut työhön, jossa tehtävänä on nähdä Kristus angolalaisten silmissä ja elämässä.”
Se tässä on niin kipeää, että se on Kristus, joka valittaa nälkää. Se on Kristus, joka pyytää 50 kwanzaa leipään. Se on Kristus, joka haluaisi kiillottaa kenkäni tai vaihtaa auton pyyhkijänsulat. Se on Kristus, joka varastaa saadakseen jotain ruokaa. Se on Kristus, joka väsyneenä ja nälkäisenä ei jaksa enää kerjätäkään vaan vain istuu seinään nojaten. Se on Kristus, joka joutuu alttiiksi niin monille uhkille ja riskeille. Kristus kärsii.
Ja mitä minä teen? Saakoon tämä joululaulu ja nämä ajatukseni herätellä meitä itse kutakin niin nyt joulun aikaan kuin muulloinkin huomaamaan Kristus pienissä ja suuremmissa lähimmäisissämme. Ja saakoon se meissä aikaan myös rakkauden tekoja.
Mitä minä teen?
”Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessaJärven aalto jäätynyt talvipakkasessaVarpunen pienoinen, syönyt kesäeinehenJärven aalto jäätynyt talvipakkasessa
(Varpunen jouluaamuna, Zacharias Topeliuksen runo vuodelta 1859)
Teksti: Teija Lievonen, Angola
Kirjoitus on julkaistu myös Pitäjäläinen-lehdessä.
