Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Suomen Lähetysseuran uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu pastori, TM Rolf Steffansson

Lähetysseuran hallituksen puheenjohtaja, piispa Matti Repo onnittelee vastavalittua toiminnanjohtaja Rolf Steffanssonia. Kuva Iiris Kivimäki

Suomen Lähetysseuran hallitus valitsi kokouksessaan 15.11.2017 Lähetysseuran uudeksi toiminnanjohtajaksi pastori, TM Rolf Steffanssonin. Hän aloittaa tehtävässään 1.1.2018.

Rolf Steffansson on työskennellyt Lähetysseuran ulkomaantyön johtajana vuodesta 2008 ja viimeiset kaksi vuotta myös varatoiminnanjohtajana. Hän on työskennellyt perheineen Lähetysseuran ulkomaantyössä 1994–2006 Tansaniassa, jossa hän toimi muun muassa aluepäällikkönä. Pernajan kirkkoherrana hän oli vuosina 2006–2008.

Rolf Steffansson, 53, on kirkolliskokouksen pappisjäsen Porvoon hiippakunnasta. Lisäksi hän on ollut luottamustoimessa Porvoon seurakuntayhtymän kirkkovaltuustossa vuosina 2010–2017. Hän on osallistunut Kirkkojen maailmanneuvoston ekumeenisen diakoniadokumentin valmisteluun sekä kansainvälisesti Kirkkojen maailmaneuvoston ja Luterilaisen maailmanliiton työskentelyyn.

– Kirkolla ja sen missiolla on suuria mahdollisuuksia ja haasteita edessään, arvioi varatoiminnanjohtaja Rolf Steffansson.

– Kansainvälisesti kirkko vaikuttaa maailmassa sekä toivon että ihmisoikeuksien tuojana. Haluan omalla työlläni liittää Suomen kirkon tähän liikkeeseen, Rolf Steffansson sanoo.

Rolf Steffansson aloittaa Lähetysseuran toiminnanjohtajana 1.1.2018