Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Suomen Lähetysseuran kotimaantyön uusi organisaatio aloittaa toimintansa 1.1.2014

Kullakin seurakunnalla ja jäsenjärjestöllä on kumppanuuden vahvistamista ja yhteydenpitoa varten oma palvelupäällikkö.

Muu kotimaanosaston henkilökunta sijoittuu kolmeen yksikköön, seurakuntapalveluun, varainhankintaan ja ruotsinkieliseen yksikköön. Seurakuntapalvelu tuottaa palveluja seurakunnan lähetystoiminnan tueksi lähetystyön asiantuntemukseen ja koulutukseen liittyen. Varainhankinta vastaa ennen muuta seurakuntien sopimuksista ja lähetystyöntekijöiden vierailuista seurakunnissa. Ruotsinkielinen yksikkö palvelee edelleen ruotsinkielisiä seurakuntia.

Lähetysseuran alueellisten toimistojen palvelut päättyvät vuoden lopussa. Palvelutoimintaa johdetaan ja toteutetaan ensi vuoden alusta alkaen Helsingistä Lähetystalolta. Lähetystyöntekijät toimivat jatkossakin kotipaikkakunnaltaan käsin ja toteuttavat seurakuntavierailuja eri puolilla maata.

Kirkon kansainvälisen työn hiippakuntasihteerit aloittavat työnsä vuoden alusta. Tehtävien rahoitukseen osallistuvat Suomen Lähetysseuran lisäksi muut kirkon lähetysjärjestöt sekä Kirkon Ulkomaanapu.

Lähetysseuran kotimaantyö uudistuu