Suomen Lähetysseura on vedonnut suomalaisten kehitysyhteistyötä tekevien kansalaisjärjestöjen kanssa kehitysyhteistyömäärärahojen puolesta. Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen (Kepa) kokoama ja yli 80 järjestön allekirjoittama vetoomuskirje toimitettiin ministereille eilen 18.3. Hallitus kokoontuu kehysriiheen 21.3.
Hallitusohjelman kirjauksista huolimatta Suomi on syömässä sanojaan kehitysrahoituksen 0,7 prosentin -tavoitteen suhteen, ilmastorahoitusta katetaan kehitysyhteistyömäärärahoista ja päästöhuutokauppatulojen korvamerkitsemisestä käydään kiivasta keskustelua.
Vaatimuksena konkreettisia tekoja
Suomi ei voi uskotella olevansa vastuullinen ja ihmisoikeuksia ajava maa ilman tekoja, järjestöt huomauttavat. Hallituksen tulee laatia selkeä suunnitelma 0,7 -sitoumuksen täyttämiseksi. Suomi on kansainvälisesti sitoutunut nostamaan kehitysyhteistyön määrärahat 0,7 prosenttiin bruttokansantulostaan vuoteen 2015 mennessä. Syksyn 2012 budjettiriihessä hallitus kuitenkin jäädytti määrärahat vuoden 2012 tasolle ja leikkasi vuoden 2015 määrärahoista 30 miljoonaa. Nämä päätökset tarkoittavat tämänhetkisen talouskasvuennusteen valossa kehitysyhteistyövarojen jäämistä 0,54 prosenttiin ja Suomen jäämistä kauas antamistaan lupauksista.
Lisäksi järjestöt vaativat hallitusta laatimaan strategian ilmastorahoitussitoumusten täyttämiseksi. Taistelussa ilmastonmuutosta vastaan ei voida käyttää köyhyyden vähentämiseen varattuja kehitysyhteistyövaroja, vaan ilmastorahoituksen on oltava erillistä ja uutta. Hallituksen tulee myös korvamerkitä päästöhuutokaupasta saatavat tulot kehitysyhteistyöhön ja ilmastotoimiin ja edistää uusien rahoitusmekanismien ripeää käyttöönottoa. Päästöoikeuksien huutokauppa ei nykyisellään riitä yksin kattamaan Suomen kasvavia ilmastositoumuksia.
Kehitysyhteistyöllä tuloksia
Suomi ei voi kääntää selkäänsä maailman köyhille tai ummistaa silmiään ilmastokriisiltä. Kehitysyhteistyöllä on saatu aikaan valtavia edistysaskelia esimerkiksi tyttöjen koulunkäynnissä, köyhyyden puolittamisessa ja puhtaan veden saatavuudessa. Talouskriisi ei saa hidastaa hyvää kehitystä, järjestöt muistuttavat.
Suomen Lähetysseura on yksi vuonna 1985 perustetun Kepan perustajajäsenistä.
Lue koko vetoomus.