Namibiaa koettelee pahin kuivuus 30 vuoteen. Luterilaisen maailmanliiton saamien tietojen mukaan Namibiassa kuivuuden seurauksista kärsii noin 330 000 asukasta, mikä on 14 prosenttia väestöstä. Tilanteen arvioidaan pahenevan, sillä uutta satoa saadaan aikaisintaan maaliskuussa 2014.
Namibian hallitus on julistanut maahan hätätilan ja pyytänyt nälkäalueille kansainvälistä apua. Myös luterilaiset kirkot ovat pyytäneet apua kirkkojen kansainvälisen katastrofi- ja kehitysyhteistyöjärjestö ACT allianssin kautta. Kirkot toimittavat apua alueille, jonne valtion apu ei yllä.
Ensisijainen apu sisältää ruokaa, puhdasta vettä sekä peruselintarvikkeita. Apua annetaan ensisijaisesti haavoittuville väestöryhmille kuten lapsille, raskaana oleville ja imettäville naisille sekä vanhuksille. Tukea annetaan kaikille riippumatta etnisestä taustasta tai uskonnosta.
Suomen Lähetysseura on toiminut Namibiassa vuodesta 1870. Lähetysseuran yhteistyökumppani, Namibian evankelisluterilainen kirkko itsenäistyi vuonna 1954.
Auta Namibian kuivuuden uhreja:
Katastrofirahaston keräystili
IBAN: FI60 8179 9710 0312 86
BIC: DABAFIHH
kirjoita viestikenttään AUTA
Soita katastrofikeräyspuhelimeen 0600-11320 (Puhelun hinta 20,28 e + pvm.)
Lahjoita tekstiviestitse kirjoittamalla viestiksi
AUTA5 (5 e) tai AUTA10 (10 e).
Lähetä viesti numeroon 16155
Lisätietoja: Anu Vasamies-Hackenbruch +358 404514538, Timo Frilander +358 438241407 (25.7. lähtien) ja Maija Kuoppala +358 50 338 42 92.
Keräyslupa: Manner-Suomi 2020/2012/2695, voimassa 2013-2014, myönnetty 27.9.2012, Poliisihallitus. Ahvenanmaa 2012/6893, voimassa 2013, myönnetty 27.8.2012, Ahvenanmaan maakuntahallitus. Kerätyt varat käytetään vuosien 2013-2015 aikana Suomen Lähetysseuran ulkomaantyöhön.