Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Suomen Lähetysseura 160 vuotta: Toivoa syrjityille

Logo jpg-tiedostona esim. nettikäyttöön.

Suomen Lähetysseura täyttää tänä vuonna 160 vuotta, Lähetysseura perustettiin 19.1.1859. Juhlavuotta vietetään työn merkeissä kertomalla tarinoita toivosta ja uskon voimasta. Juhlavuonna Lähetysseura haluaa katsoa eteenpäin, sillä toivo suuntaa aina tulevaan.

– Juhlavuoden aikana kerromme erityisesti siitä, miten kristillinen usko sanoin ja teoin voimaannuttaa syrjittyjä. Haluamme avata työtämme etenkin nuorille aikuisille, löytää sen kielen, jolla lähetystyö tulee heille ymmärrettäväksi. Haluamme myös keskustella siitä, miten he voivat olla siinä mukana, toiminnanjohtaja Rolf Steffansson sanoo.

Radiojumalanpalvelus 13.1. ja muita juhlavuoden tapahtumia

Sunnuntaina 13.1. klo 10 kuullaan Yle Radio 1:ssä jumalanpalvelus, joka on taltioitu Meilahden kirkossa. Jumalanpalveluksessa saarnaa piispa Teemu Laajasalo, liturgina toimii kirkkoherra Hannu Ronimus. Musiikista vastaavat Pete Vuorio sekä Antti Vuori ja yhtye. Musiikkiryhmä Cumina avustaa. Jumalanpalveluksessa siunataan myös Lähetysseuran ulkomaantyöntekijöitä

Torstaina 17.1. Lähetysseura järjestää teologisen symposiumin Agricolan kirkon kryptassa Helsingissä. Symposiumin teemana on Globaalin kirkon tulevaisuus ja teologia. Symposiumin ohjelma löytyy osoitteesta www.suomenlahetysseura.fi/symposiumi.

Juhlavuoden päätapahtuma on Lähetysjuhlat, jotka ovat yhtä aikaa Kirkkopäivien kanssa Jyväskylässä 17.–19. toukokuuta. Lähetysjuhlille tulee paljon Lähetysseuran kumppanien edustajia ulkomailta, sillä juuri ennen juhlia pidetään viiden vuoden välein järjestettävä kumppanuuskonsultaatio. Lähetysjuhlien ohjelma julkaistaan tammikuussa osoitteessa www.lahetysjuhlat.fi.