Jerusalemissa sijaitsevan Suomen Lähetysseuran Shalhevetjah-työkeskuksen kirkko vihittiin uudelleen käyttöön keskuksen remontin jälkeen 7.9.
Juhlallisen jumalanpalveluksen avustajat, tekstinlukijat, esirukoilijat ja jumalanpalveluksen toimittajat tulivat kulkueena sisään valkoisiin alboihin puettuna. Mukana olivat Suomen Lähetysseuran eri työmuotojen edustajat Jerusalemissa ja kirkkoa käyttävien seurakuntien edustajat. Vihkijänä toimi Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon piispa Munib A. Younan.
Shalhevetjah-keskuksen ns. ylätalo peruskorjattiin viime talvena ja keväänä. Rakennuksessa sijaitsevat kirkko, seurakuntasali, toimistot ja asuntoja.
Vihkimistilaisuudessa toteutui kuva siitä, millainen keskuksen toivotaan olevan: eri etniset ryhmät, eri seurakuntien edustajat ja jäsenet rukoilivat, iloitsivat ja viettivät jumalanpalvelusta yhdessä.
Puheessaan piispa Munib A. Younan onnitteli Suomen Lähetysseuraa siitä, että se ei ole tehnyt Shalhevetjahista vain suomalaisten paikkaa, vaan se on ollut ja on avoin kaikille.
Tämä näkyy hyvin sekä työyhteisössä, työmuodoissa että niissä kahdeksassa seurakunnassa, jotka käyttävät keskusta kirkkona ja kokouspaikkana.
Malin Lindblom / Jerusalem