Pekka Simojoki ja Kalle Vaismaa ovat koonneet yhdessä kirjan Seitsemän silmäniskua (Suomen Lähetysseura 2011), joka kertoo sanoin ja kuvin kirkkomme musiikkielämän vahvan vaikuttajan Pekka Simojoen elämästä. Suuri osa suomalaisista on laulanut Simojoen lauluja rippileireillä, joulujuhlissa, häissä, kastetilaisuuksissa ja monissa muissa hetkissä – arjessa ja juhlassa.
Seitsemän silmäniskua on tarina tämän lauluntekijän 50-vuotisesta elämäntaipaleesta. Miten Afrikassa varttunut nuori mies löysi musiikin ja sai sydämelleen jumalanpalveluksen ja koko seurakunnallisen elämän virkistämisen? Samalla kirja on puheenvuoro raikkaasti hengittävän kirkon puolesta.
Jokaisen luvun eli silmäniskun yhteydessä on pöytäkeskusteluja, joissa Simojoen juttukavereina ovat muiden muassa piispa Matti Repo, kirjailija Anna-Mari Kaskinen, muusikko Jaakko Löytty, evankelista Riku Rinne sekä muita ystäviä ja perheenjäseniä.
Pekka Simojoki on kirjoittanut yhteensä noin 650 rakastettua hengellistä laulua ja virttä. Erityisesti yhteistyö runoilija Anna-Mari Kaskisen kanssa on tuottanut monia klassikkoja, mm. teokset Afrikkalainen gospelmessu (1981), Liekit-musikaali (1984) ja Meidän messu (1985). Simojoki on julkaissut myös eri kokoonpanojen kanssa yli 50 äänitettä, jotka sisältävät gospelia laidasta laitaan, lastenlauluista rockmusiikkiin. Hänen perustamiaan musiikkiryhmiä ovat mm. Alabasteri, Jakaranda sekä Exit-yhtye.
DI ja pappi Kalle Vaismaa työskentelee tutkijana Tampereen teknillisessä yliopistossa. Häneltä on ilmestynyt myös kirja Trendi, brändi ja evankeliumi (2005).
Tervetuloa Helsingin Kirjamessuille 27.–30.10.
Tule tutustumaan Suomen Lähetysseuran syksyn kirjauutuuksiin sekä alkuvuoden tuotantoon Kirjamessuille Messukeskukseen Pasilaan. Lähetysseuran osasto on 7 d 58. Pekka Simojoki vierailee osastolla lauantaina 29.10 klo 13-14.