Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Rovasti Päivö Parviaisen merkkipäiväkeräys tukee työtä kiinalaisten parissa

Satavuotiasta rovasti Päivö Parviaista kävi onnittelemassa mm. Kallion seurakunnan kiinalaisen työn pastori Paulos Huang (oikealla) ja Joonatan Huang. Kuva: Jarmo Kulonen
Satavuotiasta rovasti Päivö Parviaista kävi onnittelemassa mm. Kallion seurakunnan kiinalaisen työn pastori Paulos Huang (oikealla) ja Joonatan Huang. Kuva: Jarmo Kulonen

Suomen Lähetysseuran eläkkeellä oleva työntekijä rovasti Päivö Parviainen täytti vuosi sitten 100 vuotta. Hänen merkkipäiväkeräyksensä tuotto on käytetty julistus- ja seurakuntatyöhön kiinalaisten keskuudessa.

Työ kiinalaisten parissa on ollut Parviaisen sydäntä lähellä koko hänen elämänsä ajan. Hän toimi Kiinassa Tajungin kaupungissa ja ympäristökylissä Hunanin maakunnan pohjoisosassa vuosina 1946-53. 

Kun työ ei ollut enää mahdollista manner-Kiinassa, Päivö Parviainen siirtyi Taiwanille, jossa hän työskenteli vuosina 1956-62, 1965-68 ja 1970-73.  

Jäätyään eläkkeelle vuonna 1974 Päivö Parviainen toimi maahanmuuttajatyössä ja kiersi saarnaamassa seurakunnissa ja kertomassa lähetystyöstä mm. kouluissa. Hän teki myös useita vierailuja sekä manner-Kiinaan että Taiwaniin.

Parviainen halusi kohdentaa merkkipäiväkeräyksensä työhön kiinalaisten parissa. Lähetysseuralla on kirkollista yhteistyötä Kiinan kristillisen neuvoston, Hongkongin evankelisluterilaisen kirkon sekä Taiwanin luterilaisen kirkon kanssa.

***

Artikkeleita työstä kiinalaisten parissa:

Hongkongissa juhlittiin seurakunnan syntymäpäivää

Hongkongin luterilainen teologinen seminaari toiminut sata vuotta

Iäkäs kalastajapariskunta iloitsee kirkon vieraista Hongkongissa

Pieni Yu En kastettiin Fangliaossa

***

Lähetysseuran kirkollisen työn ohjelma