Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Rovaniemen Lähetysjuhlat kokosi 6 000 lähetystyöstä ja kansainvälisyydestä kiinnostunutta

Jukka Salmisen Tarinasafari kertoi lähetystyöstä lauluin ja tarinoin niin lapsille kuin vähän varttuneemmillekin lähetysjuhlavieraille.
Jukka Salmisen Tarinasafari kertoi lähetystyöstä lauluin ja tarinoin niin lapsille kuin vähän varttuneemmillekin lähetysjuhlavieraille.

12.–14.6. välisenä aikana järjestettiin kymmeniä eri tilaisuuksia juhlien pääpaikoilla Rovaniemen kirkossa ja Lappi Areenalla. Lähetysjuhlat päättyivät sunnuntaina 14.6. puolen päivän jälkeen päätösmessuun, jossa saarnasi piispa Samuel Salmi.

”On ollut erittäin koskettavat juhlat”, iloitsi Suomen Lähetysseuran juhlakoordinaattori Jussi Hankela. ”Koskettavuus ja lämmin ilmapiiri tulivat erityisesti juhlien hyvästä ja runsaasta hengellisestä annista.”

Lähetysjuhlilla esiteltiin Lähetysseuran uusi strategia 2017–2022, ja julkistettiin Lähetysseuran uusi teologinen asiakirja Elämään ja oikeudenmukaisuuteen. Paljon keskustelua herättivät hallituksen kaavailut kehitysyhteistyövarojen rajusta leikkaamisesta, josta kärsivät erityisesti maailman kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ihmiset. Suomen Lähetysseura on ulkoministeriön kumppanijärjestö ja saa kehityshankkeisiinsa myös valtion tukea. Juhlien aikana oli mahdollisuus allekirjoittaa hallitukselle osoitettu Kepan jäsenjärjestöjen yhteinen vetoomus kehitysyhteistyön puolesta.

Lähetysjuhlat ja Kirkkopäivät viettävät yhteistä juhlaa vuonna 2017

Ensi vuonna Valtakunnalliset Lähetysjuhlat ovat Vihdissä 11. – 12.6. teemalla Olet tässä.

Suomen Lähetysseura ja Kirkkopalvelut ovat sopineet Valtakunnallisten Lähetysjuhlien ja Kirkkopäivien järjestämisestä yhdessä vuonna 2017. Reformaation merkkivuoden tapahtuma ja Lähetysjuhlat järjestetään Turussa 19.–21.5.2017. Kumppanina on Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä.

Yhteinen tapahtuma tuo kirkolle näkyvyyttä ja globaalin kirkon elämän Kirkkopäivien keskelle. Lähetysjuhlilla on myös omaa ohjelmaa sekä Lähetysseuran vuosikokous. Tapahtumiin osallistujalle tarjoutuu näin mahdollisuus osallistua entistä monipuolisempaan ohjelmaan.

Vuoden 2018 Valtakunnalliset Lähetysjuhlat järjestetään Kuopiossa.