Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Raskaan Joulun uuden levyn julkistamiskeikka Lähetyskirkossa 4.11.

Suomen Lähetysseuran Kauneimmat Joululaulut -kampanjan ja joululauluja metalliversioina esittävän Raskaan Joulun yhteistyö jatkuu. Marraskuun 4. päivänä Raskasta Joulua järjestää historiansa ensimmäisen kirkkokonsertin, akustisen levynjulkistamiskonsertin Lähetyskirkossa, Helsingin Tähtitorninkadulla. 

Aiemmat tähän mennessä ilmestyneet Raskasta Joulua -levyt ovat olleet myyntimenestyksiä. Uusi marraskuussa julkaistava levy on nimeltään Tulkoon Joulu – akustisesti. Lähetyskirkon konsertissa levyn musiikkia esittävät Marco Hietala, JP Leppäluoto, Erkka Korhonen, Pasi Rantanen, Tuomas Wäinölä, Vili Ollila, Erkki Silvennoinen ja Mirka Rantanen

Tuottaja Erkka Korhosen aloittama ja viime vuonna kymmenettä vuottaan juhlinut Raskasta joulua -projekti esittää perinteisiä ja tunnettuja joululauluja metalliversioina. Areenat täyteen myyvällä konserttikiertueella tulkintojaan esittää iso joukko suomalaisen metallimusiikin kärkinimiä. Kauneimmat Joululaulut puolestaan on Suomen Lähetysseuran yli 40 vuotta sitten lanseeraama ilmiö, joka kokoaa joulun alla lähes miljoona suomalaista seurakuntien järjestämiin yhteislaulutilaisuuksiin laulamaan joululauluja ja samalla lahjoittamaan hyvään tarkoitukseen. 

Kauneimmat Joululaulut ja Raskasta Joulua tekevät yhteistyötä nyt kolmatta vuotta. Kauneimmat Joululaulut -keräys on mukana myös yli kaksikymmentä konserttia käsittävällä Raskasta Joulua -kiertueella, joka alkaa Iisalmesta 24. marraskuuta. 

Raskasta Joulua -levynjulkistamiskonsertti 4.11.2015

Lähetyskirkko, Tähtitorninkatu 18, 00140 Helsinki
Ovet aukeavat klo 18.30, showtime klo 19
Lippuja saatavana rajoitettu määrä: Lippu.fi (alk. 27,50 €)