Rakas päiväkirja on juttusarja, jossa työntekijämme Mimosa Hedberg kertoo omakohtaisia kuulumisia koronapandemian keskeltä Kathmandusta.
Istun kolmatta tuntia nepalilaissairaalan jonossa, kello on ylittänyt Kathmandussa juuri iltayhdeksän. On pilkkopimeää ja koronatestauksen pitäisi jo sulkeutua, mutta täällä sitä yhä ollaan, satojen ja taas satojen epätoivoisten nepalilaisten joukossa.
Monella on nyt kiire: Kathmandu on julistanut jälleen alkavaksi yhteiskunnan sulun, lockdownin. Jos tänään ei ehdi testiin, ei ulkomaille ole asiaa.
Turvaväleistä ei ole tietoakaan, mutta onneksi sentään jonotamme ulkoilmassa. Siellä täällä yskitään. Minua hirvittää, sillä tiedän, että tällä hetkellä Nepalissa kaikista testatuista 30–40 prosenttia on positiivisia. Pohdin, sairastavatkohan vierustoverini koronaa, mahdollisesti Intian ärhäkkää versiota, joka leviää nyt myös Nepalissa.
Vielä muutama viikko takaperin Nepalin koronatilanne oli hämmentävän hyvä. Vuoden alussa päiväkohtaiset tapausmäärät pyörivät alimmillaan 70 tuntumassa noin 30 miljoonan asukkaan maassa. Oli useita päiviä, jolloin kuolemantapauksia ei raportoitu lainkaan.
Maan sisäinen matkustaminen avautui, Everestin kiipeilijät pääsivät Himalajalle ensimmäistä kertaa vuoteen. Kathmandun pikkukadut täyttyivät jälleen kovaan ääneen mangoja ja papaijoita kauppaavista kiertävistä kärrymyyjistä, pääkaupungin kuuluisat liikenneruuhkat apinoineen ja lehmineen olivat taas ennallaan.
Polttorovioita ja äärimmäistä hätää
Sitten Intiassa alkoi tapahtua. Seurasin Kathmandun-kodistani järkyttävää videokuvaa Intian suurkaupungeista. Polttorovioita parkkipaikoilla, omaisia sairaaloiden edessä anelemassa hoitoa kuoleville rakkailleen, loppuun palaneita lääkäreitä ja hoitajia.
Tiesin, että sama on edessä pian Nepalissa, joka jakaa 1700 kilometrin avoimen rajan Intian kanssa. Olisi vain ajan kysymys, milloin kriisi yltää Nepaliin, jossa elämä oli juuri ehtinyt palata normaaleihin uomiinsa.
Nyt kriisi on viimeistään saavuttanut voimalla myös Nepalin, kun maassa on tehty päiväkohtaisia tapausennätyksiä sitten pandemian alun. 4000, 5000, nyt yli 7000 uutta tapausta päivässä. Täysien sairaaloiden hätähuuto raikaa sanomalehtien sivuilta.
Nepal on päättänyt aloittaa tiukat rajoitustoimet ja sulkea lentoliikenteen. Olen suunnitellut matkaa Suomeen jo muutamia kuukausia, mutta nyt paluu tapahtuu etuajassa. Joudun lähtemään kahden päivän varoitusajalla, jotta ehdin maasta pois – jännittäen, saanko tehtyä matkustamiseen vaadittavaa testiä ajoissa maan koronakurimuksessa.
Rikkaat etusijalla
Sairaalan pihalla ihmiset hikoilevat maskeissaan, odotan testaukseen pääsyä neljättä tuntia Kathmandun yössä. Suurin osa jonottajista on nuoria nepalilaismiehiä, joiden toiveissa on suunnata paremman elämän ja toimeentulon perässä Lähi-itään, vielä kun voi. On seassa kuitenkin likaisiin vaatteisiin pukeutuneita ja kyyryssä liikkuvia vanhuksia, toimistotyöntekijöitä, opiskelijoita. Vain rikkaat loistavat poissaolollaan jonoista.
Vieressäni jonottava nuorukainen kertoo, että hän on lähdössä vartijaksi Arabiemiraatteihin. Lentoa ei ole tosin vielä ostettu: ensin on saatava negatiivinen tulos. Rahallinen menetys olisi näille nuorille liikaa positiivisen testituloksen yllätettyä. Koen itseni etuoikeutetuksi.
Jono lähentyy testauspistettä, nuorukaiset kurottelevat ujosti, josko hurjan oloisesta nenätestistä näkisi vilauksen. Testi on heidän ensimmäisensä. Minä en osaa enää laskea, kuinka monta olen tehnyt.
Huomaan silmäkulmastani varakkaan keski-ikäisen nepalilaisrouvan kävelevän apulainen tiiviisti takanaan. Naisella on päällään kallis, silkkinen asu. Nainen ohjataan muitta mutkitta jonojen ohi testaukseen. Hänellä kuluu prosessiin muutamia minuutteja, sitten parivaljakko katoaa Kathmandun yöhön.
Kukaan ei sano sanaakaan: me kaikki tiedämme, että Nepalissa rikkailla on usein etuoikeus, oltiin sitten testausjonossa tai rokotetta saamassa. Yksi soitto riittää heille. Näin surullisesti toimii maa, jossa korruptio on yleistä ja kastijärjestelmän luoma eriarvoisuus näkyy monin paikoin räikeänä.
Ei jätetä ketään taakse
Saan tehtyä viimein testin, ja pääsen palaamaan viime hetkellä Suomeen.
Samalla rintaani puristaa syvä huoli. Nepalin köyhimmät ja haavoittuvimmat, he eivät voi ohittaa jonoissa. He ovat niitä, jotka anelevat sairaalapaikkoja turhaan, kun maan sairaalat ovat ääriään myöten täynnä ja ihmisten hätä on suurin. Missä ovat uutislähetykset Nepalista? Intian tilanne kyllä tunnistetaan, mutta pienen maan hätä jää valtavan etelänaapurin varjoon.
Tilanne muistuttaa minua länsimaiden rokotehamstrauksesta samalla, kun kehittyvien maiden rokoteohjelmat ovat vielä alkuvaiheissa. Totuus on, että emme päihitä pandemiaa ennen kuin kaikki ovat turvassa.
Siihen asti kaikkein köyhimmät ja haavoittuvimmat tulevat kärsimään koronasta eniten.
Teksti: Mimosa Hedberg, Suomen Lähetysseuran viestinnän asiantuntija
