Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Postimerkeillä tukea lähetystyölle

Lähetystyötä voi tukea myös vanhoilla postimerkeillä
Lähetystyötä voi tukea myös vanhoilla postimerkeillä

Lähetysseuran tämän vuoden kaksi ensimmäistä raha-, postimerkki- ja postikorttihuutokauppaa ovat tuottaneet lähetystyölle jo lähes 40 000 euroa. Tammikuun huutokauppa tuotti 9770 euroa ja huhtikuun 12 260 euroa.

Lähetyskirkon toiminnanohjaaja Raija Kotaviita vastaa huutokaupoista ja ohjaa postimerkkejä lajittelevia vapaaehtoisia. Hän kertoo, että huhtikuussa myytiin kulta- ja hopearahoja, erilaisia rahasarjoja, postimerkkejä ja 26 kenkälaatikollista lajiteltuja postikortteja.

– Yksi kenkälaatikko, joka sisälsi kotimaisia paikkakuntakortteja, huudettiin 110 eurolla, kertoo Raija Kotaviita.

Helmikuussa pidetty Suomen Numismaattisen Yhdistyksen huutokauppa toi lähetystyölle 17 380 euroa. Siellä myytiin arvokkaita rahoja, joita Lähetysseura oli saanut testamenteilla.

Paikkakuntakortit ovat haluttuja

– Postikorteista kysytään eniten eri paikkakuntiin liittyviä kortteja Suomesta. Kortit voi lajitella aiheen mukaan ja laittaa ennen vuotta 1952 leimatut kortit omaan nippuunsa, opastaa Raija Kotaviita.

Seuraava huutokauppa järjestetään Lähetystalolla 7. syyskuuta.

Teksti ja kuvat Marjatta Kosonen

Miten lähetät postimerkkejä ja -kortteja huutokaupattavaksi

-korteilla ja rahoilla. Ohjeet niiden lähettämiseen huutokaupattavaksi löytyvät jutun alla olevasta linkistä.
-korteilla ja rahoilla. Ohjeet niiden lähettämiseen huutokaupattavaksi löytyvät jutun alla olevasta linkistä.