Moni Ukrainasta paennut on asunut uudessa kotimaassaan jo lähes kaksi vuotta. Lähetysseura tukee pakolaisten toimintakeskuksia Puolassa, jonne asettui yhteensä noin miljoona ukrainalaista. Tässä podcast-jaksossa kuulet, millaista teini-ikäisten Sashan, Lenan ja Bogdanin sekä viiden muun ukrainalaisen elämä Puolassa on. Toimittajana on Virve Rissanen.
Kuuntele podcast, tai lue sen tekstiversio alta.
Taras, 7, ja Eva, 8, istuvat kerhotilan lattialla ja pelaavat laivanupotusta. He piirtelevät rukseja paperille keskittyneinä. Kun toisen laiva saa osuman, lapsia naurattaa.
Eva kertoo käyvänsä kerhossa melkein joka päivä koulun jälkeen. Täällä käy paljon muitakin lapsia, ja heillä kaikilla on jotain yhteistä. He ovat ukrainalaisia, jotka ovat paenneet sotaa.
Kielten opiskelua ja keskustelua
Kun Ukrainan sota alkoi, Puolan rajan ylitti yhteensä 15 miljoonaa pakolaista. Heitä jäi maahan noin miljoona. Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkot Ukrainassa ja sen naapurimaissa tarjosivat lääkintäapua, keskustelutukea ja tiloja nukkumapaikoiksi.
Suomen Lähetysseura antoi sodan alettua 50 000 euroa katastorifavuksi, ja lähetti pian kaksi työntekijää pystyttämään auttamisrakenteita Luterilaisen maailmanliiton kanssa.
Puolan luterilaisen kirkon tiloihin Bielsko-Bialaan tuli pakolaisten rekisteröintikeskus. Marraskuussa 2022 samoissa tiloissa käynnistettiin toimintakeskus pakolaisille.
Täällä ukrainalaiset voivat käydä esimerkiksi puolan- ja englannintunneilla, iltapäiväkerhossa, senioriryhmässä tai lukupiirissä. Keskuksesta saa myös keskusteluapua. Kaikki työntekijät ovat ukrainalaisia, suurin osa itsekin sotaa paenneita.
Sotilaan vaimo kotiutui Puolaan
Irina Volkova pitää englannintuntia. Ukrainassa hän opetti englantia yliopistossa, mutta nyt oppilaina ovat sotaa paenneet koululaiset. Irina pakeni sotaa itsekin, mutta sai erityiskohtelua, koska hänen miehensä on sotilas.
Sotilaiden perheille oli vapaaehtoisten järjestämä kuljetus. Irina lähti lastensa kanssa Mariupolista ensin kävellen, ja päivän patikoinnin jälkeen matka jatkui bussilla ja junalla. Ensin perhe asui pakolaisille suunnatussa hotellissa, sitten hostellissa, kunnes he pääsivät vuokralle seurakuntatalolle. Keittiö on jaettu toisen perheen kanssa, mutta Irinalle tila riittää toistaiseksi. Hän kehuu erityisesti paikallisen kirkon piispaa, joka käy säännöllisesti kysymässä kuulumisia.
Sotilaat eivät pääse tapaamaan perhettään kovin usein. Viimeksi elokuussa Irinan mies oli Puolassa viisi päivää, seuraavan kerran loma koittaa ehkä alkuvuodesta.
Kun mies tuli Puolaan, perhe teki metsäretkiä ja kävi uimassa. Tuntui hyvältä vain viettää aikaa yhdessä. Nyt Irina suunnittelee myös kolmen päivän visiittiä Ukrainaan, jotta he voisivat olla kahden.
”Vähän kuin olisi kolmen päivän treffit”, Irina kertoi hihitellen.
Hän on jo päättänyt jäädä loppuelämäkseen Puolaan. Lapset ovat löytäneet harrastuksia ja kavereita. Tytär käy tanssitunnilla opettelemassa Tiktok-tansseja, poika pyöräilee ja on juuri aloittanut itsepuolustuskurssin. Lapset eivät halua Ukrainaan, koska olosuhteet ovat huonommat kuin Puolassa.
Irinan miehelle päätös palata sodan jälkeen Puolaan oli vaikea, vaikka koti ja koko asuinalue tuhoutui. Ukrainassa ei ole paikkaa, johon palata.
Lapset osaavat onneksi jo hyvin puolaa ja haluavat jatkaa elämäänsä täällä. Irinan elämään mielekkyyttä tuo muiden ukrainalaisten ongelmien ratkaiseminen ja yhteiset tapahtumat, joita keskuksella järjestetään.
Senioriryhmä on kokannut ukrainalaisia ruokia lapsille, ja kaikenikäiset ovat käyneet yhteisillä vaelluksilla Puolan vuorilla. Englannin ja puolan kielen opettelu on kuitenkin toimintakeskuksen suosituinta ajanvietettä.
Enää ei tarvitse pelätä
Englannintunnin jälkeen sisäpihalle jäävät juttelemaan teini-ikäiset Lena, Sasha ja Bogdan. He ovat tulleet Puolaan pian sodan syttymisen jälkeen, eli asuneet maassa nyt yli vuoden.
Kun heiltä kysyy, millaista elämä on ollut Puolassa, vastaukset ovat pohdiskelevia. Asiat eivät ole huonosti, mutta eivät kovin hyvinkään. Nuoret ovat kuitenkin tottuneet tilanteeseen.
Lena kertoo, että matkusti Puolaan autolla, ja matkalla hän koki olevansa vaarassa. Samaa sanoo Sasha, joka matkusti Ukrainasta junalla 12 tunnin ajan.
Pelko on väistynyt. Ensin tulevaisuus pelotti Lenaa, mutta ei enää. Myös Sasha ja Bogdan vakuuttavat, että eivät pelkää.
Nuoret kehuvat erityisesti leirejä, joita toimintakeskuksen työntekijät ovat heille järjestäneet. Leireillä on saanut viettää aikaa ukrainalaisten kesken, kun muuten arjessa täytyy käydä puolalaista koulua ja sopeutua puolalaiseen yhteiskuntaan.
On Puolassa kuitenkin hyviäkin puolia, Lena ja Sasha kertovat.
Lenan mielestä koulu on Puolassa helpompaa kuin kotona Ukrainassa. Sasha nostaa esiin hyvät voimisteluohjaajat, koska hän harrasti voimistelua kotona ja on jatkanut sitä Puolassa.
Lena kertoo haluavansa opiskella Puolassa, mutta muuttaa sitten Ukrainaan. Sasha ja Bogdan molemmat haluavat palata Ukrainaan mahdollisimman pian. Siellä oli kivointa, ja siellä on parhaat kaverit, he perustelevat.
Moni palaa Ukrainaan
YK:n pakolaisjärjestön mukaan Noin kuusi miljoonaa ukrainalaista on edelleen paossa sotaa jossain muussa maassa, ja lähes neljä miljoonaa on paennut kotoaan jonnekin muualle Ukrainaan. Saman verran, lähes neljä miljoonaa, on myös päässyt palaamaan kotiinsa.
Puolan Bielsko-Biawassa asuvia ukrainalaisia epäilyttää palaaminen, koska esimerkiksi veden ja kaasun jakelu maassa on epävarmaa – ja sota jatkuu edelleen. Silti Ukrainassa voi käydä. Eräs keskuksella vieraileva vanhempi nainen oli menossa kotimaahansa leikkaukseen. Moni haluaa käydä maassa vierailemassa isovanhempien luona, koska huonokuntoiset vanhukset eivät ole joko pystyneet tai halunneet paeta.
Yksi palannaista on Helena Shurpytskan äiti. He pakenivat yhdessä Puolaan, mutta nyt äiti halusi lähteä takaisin. Helenan mukaan koti on vielä pystyssä, mutta hän on valmistautunu siihen että jonain aamuna kuulee, ettei kotia enää ole. Toimintakeskuksella Helena tekee käsitöitä, maalaa ja juttelee senioriryhmäläisten kanssa. Hän korostaa, että sotaa paenneille mikä tahansa tekeminen on tärkeää.
Ukrainassa Helena kävi evankelisessa kirkossa. Usko oli hänelle vaikea asia, mutta nyt se on löytynyt uudestaan. Jumalaan luottaminen auttaa häntä pysymään järjissään ja uskomaan, että kaikki järjestyy.
Helena kertoo, että kirkossa oli rukoustapahtuma Ukrainan puolesta. Paikalla oli sekä puolalaisia että ukrainalaisia, ja Helenan sanojen mukaan kaikki itkivät, miehet ja naiset.
Ymmärrettävästi suurin osa sotaa paenneista on naisia ja lapsia, mutta tässä toimintakeskuksessa näkee myös miehiä. Suurin osa heistä ei joutunut sotaan terveydellisistä syistä. Sitten on miehiä, jotka kulkevat Puolan ja Ukrainan väliä, kuten 24-vuotias Maxim Fomin.
Kun sota alkoi, hän palveli 11 kuukautta merimiehenä. Nyt hän tekee kolmen kuukauden työjaksoja, joiden jälkeen saa viettää kolmen kuukauden loman Puolassa. Ukrainassa Maxim opiskeli insinööriksi yliopistossa, mutta nyt opiskelu on tauolla. Sodan alussa hän olisi halunnut mennä rintamalle muiden mukana, mutta nyt vakuuttaa olevansa iloinen tilanteestaan. Merimiehenä työskentely on turvallista, hän sanoo.
Seurakunnat tukevat innokkaasti
Suomen Lähetysseura on tukenut ukrainalaisille suunnattuja toimintakeskuksia alusta asti, ja tuki jatkuu myös tänä vuonna. Yhteensä toimintakeskuksia on Puolassa kuusi.
Vastikään avustusrahalla on järjestetty koulutusta vammaisten ihmisten kohtaamiseen, jotta keskusten työntekijät osaisivat tarjota apua kaikille tasavertaisesti. Keskuksella ihmisiä nimittäin opastetaan kaikissa käytännön asioissa, esimerkiksi hakemaan valtion tukia koulukirjojen ostamiseen. Monen sotaa paenneen elämä on taistelua toimeentulosta, koska mukaan ei voi lähtiessään ottaa juuri mitään, ja uudessa maassa on vaikea saada töitä. Seurakunnat ovat tukeneet pakolaistyötä Lähetysseuran kautta innokkaasti.
Pakolaiset saavat toimintakeskukselta paitsi taloudellista tukea, oman yhteisön ja jotain tekemistä, myös keskusteluapua. Keskuksessa työskentelee kaksi psykologia. Heidän mukaansa eniten ukrainalaisia masentaa tiedon puute ja epävarmuus tulevasta. Sodan alkamisesta on kuitenkin pian kaksi vuotta, joten kaikki yrittävät ensisijaisesti rakentaa uutta elämää. Menneiden muistelu tuntuu monesta vaikealta. Keskuksen rauhoittaville meditointituokioille on ollut kysyntää.
Ihmiset eivät ajattele Ukrainasta kovin myönteisesti, Sasha kertoo.
”Onhan maassa huonotkin puolensa, mutta hyvää ei ole myöskään se, mitä Venäjä nyt tekee minun maalleni.”
Kirkko maailmalla -podcastissa kerromme kuulumisia globaalista kirkosta, tarinoita kehitysmaiden ihmisten elämästä ja työstä paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta.
Kirkko maailmalla -podcastia pääset kuuntelemaan verkkosivujemme lisäksi esimerkiksi SoundCloudissa, Spotifyssa ja Apple Podcasteissa. Ohjelmaa voi kuunnella joka sunnuntai Radio Deillä kello 17.40.
