Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Pitkäjänteinen työ kiinnostaa edelleen: Lähetysseura on saanut uusia kuukausilahjoittajia

Uusia kuukausilahjoittajia on kesän jälkeen saatu muun muassa Tansanian vammaistyölle.  Kuva Laura Meriläinen-Amaumo
Uusia kuukausilahjoittajia on kesän jälkeen saatu muun muassa Tansanian vammaistyölle.  Kuva Laura Meriläinen-Amaumo

Suomalaiset ovat edelleen valmiita tukemaan pitkäjänteistä kehitystyötä ulkomailla. Suomen Lähetysseura on saanut kesän jälkeen runsaasti uusia kuukausilahjoittajia ja jotkut vanhat tukijat ovat jopa korottaneet lahjoitussummaansa. Lähetysseuran kuukausilahjoittajien määrä on kasvanut yli 20 prosenttia kesäkuun jälkeen.

– Olemme erittäin iloisia, että tässä haastavassa tilanteessa Suomen Lähetysseura on koettu luotettavaksi avun perille viejäksi. Erittäin positiivista on ollut se, että myös uudet ja aiemmin Lähetysseuran työtä vähemmän tunteneet ovat halukkaita sitoutumaan pitkäaikaisiksi tukijoiksemme. Näin voimme jatkaa jo yli 150 vuotta tekemäämme hyvää työtä, keräys- ja kampanjapäällikkö Henriika Lindroos kertoo. 

Suomen Lähetysseura on evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö ja Suomen suurimpia kehitysyhteistyötä tekeviä järjestöjä. Se työskentelee 30 maassa lähes sadan paikallisen kirkon ja järjestön kanssa. Lähetysseuran tämän vuoden noin 30 miljoonan euron vuosibudjetista 8,4 miljoonaa on valtion kehitysyhteistyötukea. Hallituksen ensi vuodeksi ilmoittamat leikkaukset merkitsevät Lähetysseuralle yli 3,3 miljoonan euron vähennystä. 

– Kumppanimme kehitysmaissa luottavat meihin ja leikkaukset koskevat. Juuri siksi yksityinen ja sitoutunut tuki on työllemme entistäkin tärkeämpää, Henriika Lindroos sanoo.

Tule kuukausilahjoittajaksi