Lähetystyö oli Viialassa Pirkanmaalla asuneille Mirja ja Eino Kujansuulle niin tärkeä asia, että he halusivat sen jatkuvan oman kuolemansa jälkeenkin. He testamenttasivat omaisuutensa Lähetysseuralle.
”Eino puhui aina Jumalasta ja uskosta. Kun lähdin heiltä kylästä, luimme aina yhdessä eteisessä Isä meidän -rukouksen. Eino toivoi niin”, muistelee pariskunnan ystävä, yrittäjä Rauni Mokka.
”Olin 12-vuotias, kun oma isäni kuoli ja 26-vuotias, kun äitini kuoli. Mirjasta ja Einosta tuli minulle tärkeät vanhemmat ihmiselle elämässä.”
Eino ja Mirja Kujansuu osallistuivat aktiivisesti oman seurakuntansa toimintaan ja olivat mukana perustamassa Viialan seurakuntaan Olotupaa ja Lähetystupaa. Mirjan virkkaamia pöytäliinoja ja ristipistotöitä myytiin myös Lähetystuvalla.
Mirja jäi asumaan yksin pariskunnan kerrostalokotiin, kun Eino kuoli 84-vuotiaana vuonna 2012. Rauni auttoi ystäväänsä monissa käytännön asioissa, vaikka korona vaikeuttikin viime vuonna tapaamisia.
”Pidin kädestä”
”Se oli tärkein viikko minun elämässäni.”
Näin Rauni kuvailee viikkoa, jolloin hän vietti saattohoidossa olevan 81-vuotiaan Mirjan luona terveyskeskuksen vuodeosastolla Valkeakoskella. Mirja joutui viime kesäkuussa kodistaan sairaalaan vakavan sairauden takia.
Kun hänen voimansa alkoivat syyskuussa hiipua, hoitaja soitti lähimmäksi omaiseksi merkitylle Raunille. Hän pääsi Mirjan luo koronasta huolimatta.
”Pidin häntä loppuajan kädestä, ettei hänen tarvinnut kuolla yksin. Ei siitä jäänyt ahdistavaa muistoa”, Rauni muistelee.
Syyskuu oli ollut Raunille kiireistä aikaa, sillä hän oli myymänsä yrityksensä isännöintitoimintaa. Isännöitsijän työ ja remonteista huolehtiminen oli alkanut tuntua raskaalta, vaikka talojen ihanat asukkaat toivatkin iloa työhön.
”Sairaalassa minun oli vain maattava Mirjan sängyn vierellä. Hän piti huolen siitä, että lepäsin.”
Rauni kiittelee osaston henkilökuntaa, joka hoiti hyvin hänen rakasta ystäväänsä ja tuki häntäkin. Osasto toimii uusissa, Raunin mielestä hienoissa tiloissa lähellä sairaalaa. Mirja kuoli 10. syyskuuta – samana päivänä Rauni täytti 64 vuotta.
”Menetin hyvän ystävän, mutta hänestä välittäminen ja tuo loppuaika sairaalassa, ovat varmasti tärkeä opetus myös kolmelle lapselleni, jotka ovat jo aikuisia. Olen myös jo kuuden lapsen mummu.”
”Henkisesti raskasta”
Testamentti lähetystyölle ei ollut Raunille yllätys, sillä hän oli pyynnöstä auttanut ystäviään laatimaan sen. Makuuhuoneen lipastossa säilytetyssä testamentissa määrätiin, että pariskunnan omaisuus lahjoitetaan Viialan seurakunnalle käytettäväksi Suomen Lähetysseuran työn tukemiseen. Testamentin tekemisen jälkeen Viialan ja Akaan seurakunnat olivat yhdistyneet.
Järjestettyään hautajaiset Rauni alkoi tyhjentää ystäviensä kotia. Hänestä tuntui tärkeältä, että Karjalaa koskevat kirjat, huonekalut, astiat, ryijy ja muu tavara lahjoitettiin arvokkaasti tai annettiin kierrätykseen.
”Halusin tehdä kaiken itse. Se oli kyllä henkisesti rankkaa”, Rauni sanoo.
Kun pariskunnan koti oli myyty ja perunkirjoitus tehty, Akaan seurakunta välitti maaliskuussa 150 000 euroa Lähetysseuralle. Kuolinpesälle tilille jätettiin vielä jonkun verran rahaa mahdollisesti myöhemmin ilmaantuvia kuluja varten. Loput varat tilitetään viimeistään ensi vuoden alussa.
Mirja haudattiin miehensä Einon ja vanhempiensa kanssa samaan hautaan Viialassa. Niin päättyi Viialan Osuuskaupassa työtä tehneiden Eino ja Mirja Kujansuun maallinen elämä. Mutta heille niin rakas lähetystyö jatkuu.
Teksti Marjatta Kosonen
Lue lisää testamenttilahjoittamisesta.
