Talouden kurjistuminen on aiheuttanut Venezuelassa sisäisen kriisin. Väkivalta on lisääntynyt, ja ruokakauppojen hyllyt ammottavat tyhjinä. Luterilaisen kirkon työntekijät auttavat ja rohkaisevat ihmisiä kriisin keskellä.
Gerardo Hands Colmenares on ottanut vastuun Venezuelan evankelisluterilaisen kirkon toiminnasta hyvin vaikeana aikana. Hänet valittiin kirkonjohtajaksi tämän vuoden alussa.
– Kaikki ovat peloissaan. Nykyään kenet tahansa voidaan ampua Venezuelassa. Vanhemmat kuljettavat lapsensa kouluun, koska pelkäävät, että nämä kidnapataan. Maa on kuin sotatilassa. Nyt jos koskaan ihmiset tarvitsevat kirkon tukea arkipäivässään. Yritämme tukea perheitä ja auttaa, kun toivottomuus iskee.
Hands Colmenares on huolissaan. Hän sanoo, että juuri nyt toimiminen maassa on äärimmäisen vaikeaa.
– Kaipaamme arkeemme turvallisuutta ja perusedellytyksiä. Emme tiedä edes, koska tilanne muuttuu paremmaksi. Tilanne vaatii nyt paljon rohkeutta.
Hands Colmenares tahtoo rohkaista pienen luterilaisen kirkon jäseniä. Kirkolla on viisi pappia, jotka vastaavat kuuden seurakunnan toiminnasta.
– Meillä on nyt paljon työtä. Varsinkin naiset tarvitsevat tukea ja apua. Heidän pitää jaksaa tukea lapsiaan ja antaa heille turvaa kaiken kurjuuden keskellä.
Kummilapset käyvät koulua
Suomen Lähetysseura tukee Valencian seurakunnan työtä. Noin 40 Casa Hogarin poikakodin asukasta ja San Blasin esikoululaista saa Suomen Lähetysseuran tukea. Gerardo Hands johtaa toimintaa Valencian seurakunnan kautta.
– Jumalan kiitos Casa Hogarin pojilla ei ole ollut pulaa ruuasta. Iloitsemme myös, että he ovat jatkaneet koulunkäyntiään normaaliin tapaan ja saaneet hyviä todistuksia. Heillä on pöydässä tuoretta leipää, joka tulee asuntolan leipomosta. Olemme onnistuneet saamaan jauhoja, ja olemme iloisia siitä. Mutta leivän myynti ei enää riitä Casa Hogarin toiminnan tukemiseen kuten aiemmin.
Kauppojen hyllyt ammottavat nimittäin tyhjyyttään.
– Jotta voimme ostaa perustarvikkeita kuten jauhoja, maitoa, voita ja munia säännösteltyyn hintaan, jakelupaikalla pitää usein jonottaa kuusikin tuntia. Elintarvikkeita säännöstellään, ja kaikesta on pulaa. Kaupoista ei saa edes wc-paperia. Ne, joilla on varaa, voivat ostaa tuontitavaroita mustasta pörssistä, mutta niiden hinnat ovat nelinkertaiset.
Rauhan sanomaa kriisin keskelle
Öljymaa Venezuelan talous on pohjalukemissa epävakaan poliittisen tilanteen takia. Kriisiä on pahentanut bensan hinnan lasku.
– Iso osa kansasta on elänyt köyhyydessä jo aiemmin. Nyt työttömyys on lisääntynyt entisestään, ja hinnat ovat nousseet.
Vaikeat elinolot ovat lisänneet väkivaltaa.
– Elämää ei kunnioiteta enää. Ihmiset tappavat toisiaan saadakseen rahaa tai arvokkaita esineitä. Kirkon tilojemme ovilla on vartijat, olemme varuillamme koko ajan.
Gerardo Hands kertoo, että kristillistä sanomaa rauhasta ja kunnioituksesta tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.
– Kirkonjohtajana haluan lisätä kirkon ulospäin suuntautuvaa työtä, jotta voimme tavoittaa ihmisiä evankeliumilla. Kirkolla on useita toimintapisteitä, joita voimme toivottavasti kehittää.
Esirukousta tarvitaan
– Rukoilkaa rauhan puolesta, jotta tilanne palaisi normaaliksi. Rukoilkaa, että perheillä olisi hyvä olla. Nyt perheissä on paljon väkivaltaa, ja silloin myös turhautuminen kasvaa. Vaikeuksien keskellä on erittäin tärkeää tietää, että emme ole yksin. Suomalaisten apu ja esirukoukset antavat minulle voimaa. Rukoilkaa meidän puolestamme!
Venezuelan evankelisluterilainen kirkko perustettiin vuonna 1985, ja se on itsenäinen, monikielinen kirkko. Nykyään kirkossa on pari tuhatta jäsentä. Suomen Lähetysseura on toiminut yhteistyössä kirkon kanssa vuodesta 1990.
Hands Colmenares on työskennellyt Venezuelan evankelisluterilaisessa kirkossa 12 vuotta, muun muassa Valencian seurakunnassa. Hän vieraili Suomessa syyskuussa.
***
Tule kummiksi heikoimmassa asemassa oleville lapsille Venezuelassa