Kuolema kosketteli elämääni kahden koronapandemiavuoden aikana Tansaniassa enemmän kuin takavuosina yhteensä. Aloitin liian monta työpäivää surunvalitteluilla, osallistuin muistotilaisuuksiin ja surin menehtyneitä työtovereita, ystäviä ja tuttavia. Samalla yritimme junailla humanitaarista ja kehitysyhteistyötä tekevän työyhteisön toimintaa sen vähän ja epävarman tiedon varassa, mitä koronasta oli. Testauksia tai suojautumista ei ollut kuin maasta ulos matkustaville kansainvälisten lentoyhtiöiden vaatimuksesta. Rokotteita saimme vasta, kun amerikkalaiset ja eurooppalaiset olivat saaneet omansa.
Pandemian merkitys ja vaikutukset unohtuvat helposti ajan myötä. Koronapandemia oli laaja-alaisin globaali kriisi sitten toisen maailmansodan. Se aiheutti miljoonia kuolemia ja ylikuormitti terveydenhuoltojärjestelmiä erityisesti maissa, joissa terveydenhuollon kapasiteetti oli heikko. Pandemia vaikutti myös talouteen; köyhyys kasvoi, eriarvoisuus lisääntyi ja satojen miljoonien lasten koulunkäynti keskeytyi. Mielenterveysongelmat lisääntyivät ja moni koki yksinäisyyttä. Tyttöjen ja naisten arki muuttui yhä turvattomammaksi, kun väkivalta kodeissa lisääntyi.
Tansania valitsi pandemia-ajan alkuvuosina kansainvälisesti omintakeisen reitin. Laajoja sulkutoimia ei ollut ja testaukseen ja rokotteisiin suhtauduttiin epäluuloisesti. Tartunta- ja kuolintietojen kerääminen lopetettiin ja vaikka viralliset COVID-luvut pysyivät matalina, kertoivat tutkijat ylikuolleisuudesta, erityisesti iäkkäiden ja haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien keskuudessa. Valtiojohto kehitti taidetta hengenvaarallisesta valehtelusta ja salailusta. Moni sairasti ja kuoli salassa. Itsevaltainen presidentti Magufuli kaatui lopuksi koronavalheittensa verkkoon ja menehtyi itse kriisin keskellä.
Näissä oloissa tunsin itseni usein keinottomaksi ja yksinäiseksi. Miten huolehtia omien työtovereitten turvallisuudesta näkymätöntä virusta vastaan? Miten jatkaa työtä ruokaturvan ja äitiysterveyden puolesta, vaikka olosuhteet tekivät siitä hyvin hankalaa? Miten tukea kirkkojen ja uskontokuntien johtajia vaikuttamistyössä, joka oli paikoin heille jopa vaarallista? Kuinka pitkälle voisin venyttää tekemistä ilman, että aiheuttaisin vahinkoa näkymättömästi ja nopeasti leviävän sairauden keskellä? Välillä tunsin suurta toivottomuutta, yksinäisyyttä ja pelkoa, välillä päättäväisyyttä ja syvää merkityksellisyyttä.
Etsin näissä oloissa päivittäin aktiivisesti toivoa. Muistelin Martti Lutherin ajatusta, jonka mukaan kaikki mitä maailmassa tehdään, tehdään toivon voimalla. Arki kulki eteenpäin vaihtoehtoisia työtapoja sorvaten. Toiminta itsessään lisäsi meissä toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen. Onnistuminen yhdessä hetkessä kantoi seuraavassa toivottomalta tuntuvassa käänteessä. Tekojen tekeminen tuntui tärkeältä.
Toivottomuuden keskellä kantoi myös kristillinen toivo. Kristittyinä toivomme on Kristuksessa, jossa Jumalan hyvyys ja rakkaus maailmaa kohtaan on tullut todeksi. Jeesus oli ihminen ja Jumalan Poika, joka eli, kuoli ja nousi kuolleista. Tämän tiedon varassa kristityt ja kirkko elävät. Kuoleman ja pahan valta on yksiselitteisesti voitettu. Meille on annettu ikuinen elämä. Tämän luottamuksen ja ylösnousemususkon varassa voimme kohdata epävarman tulevaisuuden.
Jumala on hyvä ja luomiaan ihmisiä rakastava Jumala. Hän on toivon Jumala. Jumala on läsnä luomassaan maailmassa silloinkin, kuin elämme epävarmuudessa, pelkäämme tulevaa tai joudumme huolehtimaan asioista, jotka ovat tietojemme, taitojemme tai kykyjemme kannalta ylivoimaisia. Tästä Jumalan rakkaudesta kristittyjä on kutsuttu todistamaan niinä hetkinä, kun oma usko on vaikeuksien heikentämä ja tuntisi epäilyä. Omassa elämässäni on ollut tällaisia hetkiä monta.
Kristillinen toivo antaa uuden näkökulman koko elämään, ihmisen identiteettiin ja tulevaisuuteemme. Evankeliumin viesti on: Olet rakastettu! Olet vapaa! Jumalan rakkaus on niin täydellinen, että sen varassa voimme irrottautua pelosta. Ihmeellistä on, että tämä viesti on tarkoitettu jokaiselle meistä, henkilökohtaisesti. Kukaan meistä ei ole niin keskeneräinen, heikko tai keinoton, etteikö Jumalan rakkaus olisi tarkoitettu juuri meille. Saamme kohdata täydellisen armon. Saamme olla rohkeasti sellaisia, joiksi meidät on luotu; pelko on poissa ja saamme elää ja rakastaa.
Pelastuksen sanoma on myös kutsu vapauteen ja rohkeuteen. Jumalan täydellinen rakkaus on kutsu toimia rohkeasti maailmassa. Kristitty ei ole piilossa. Pohdimme usein, miksi Jumala sallii pahaa; sotia, kärsimystä ja sairautta. Emme tiedä tähän vastausta. Samalla meidän tulisi pohtia enemmän sitä, miksi itse sallimme kärsimystä.
Meidän tehtävämme on osaltamme paljastaa Jumalan rakkautta kanssaihmisillemme ja koko luomakunnalle. Olemme maailmassa vaikuttamassa. Tehtävämme on rukoilla, tehdä työtä oikeudenmukaisuuden puolesta, auttaa heikommassa asemassa olevia ja rakentaa aina ja kaikkialla rauhaa. On valtava ihme, miten rukous kantaa; miten toiminnasta viriää toivo ja miten yhdessä tekeminen lisää rohkeutta ja vahvistaa rakkautta kaikkialla. Jumalan rakkaus ei sido, se vapauttaa. Se ei lannista, se rohkaisee.
Rukoile kanssani:
Toivon Jumala,
me kiitämme sinua siitä, että Kristuksessa kuolema ja pahan valta on voitettu
ja rakkaudessasi meille on annettu tulevaisuus ja toivo.
Kun elämme epävarmuudessa ja koemme pelkoa tai keinottomuutta,
sinä olet läsnä etkä koskaan hylkää meitä.
Vahvista meissä ylösnousemususkoa,
jotta voimme vapautua pelosta ja elää rohkeasti sinun armossasi.
Anna meidän todistaa rakkaudestasi sanoilla ja teoilla,
palvella heikoimpia, rakentaa oikeudenmukaisuutta ja rauhaa
ja vahvistaa toivoa maailmassa.
Sinun rakkaudessasi saamme elää, rakastaa ja luottaa.
Aamen.
Toiminnanjohtaja Pauliina Parhialalla on Yle Radio 1:ssä viiden iltahartauden sarja huhti–kesäkuussa. Tämä hartaus kuultiin lauantaina 18.4.2026. Voit kuunnella tallenteen Yle Areenasta 18.6.2026 saakka.
