Humanitaarisen työn kestävyyttä nakertaa työhön liittyvän turvattomuuden lisääntyminen ja rahoituksen romahtaminen. Humanitaarista apua tarvitsee nyt yli 300 miljoonaa ihmistä 72 maassa. Työhön käytettävissä olevaa rahaa on kuitenkin arviolta noin 40 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Tämä on häpeällistä, sillä jokaisen numeron ja tilaston takana on apua tarvitseva ihminen.
Rahan vähentyminen näkyy nyt selvästi. Elämää suojelevia ja ihmisten perusselviämistä tukevia palveluita joudutaan purkamaan kriisialueilla. Monen lapsen koulutie katkeaa ja maailmanlaajuiset terveysriskit lisääntyvät. Ruokaa on avustusketjun kautta vähemmän jaettavaksi ja ruokaturvattomuus lisääntyy. Kärsimys on lisääntynyt.
Paikallisyhteisöihin ja uskonnollisiin toimijoihin kohdistuvatkin nyt suuret odotukset. Kun kansainvälinen apuyhteisö vetäytyy ja humanitaarisesta avusta tulee mielivaltaista, katse kääntyy oman yhteisön sisälle. Uskonnolliset toimijat pyrkivät mobilisoimaan yhteisöjen oman selviämisen voimavaroja ja kanavoivat ruohonjuuriverkostojensa ja vapaaehtoistensa kautta monenlaista apua ja tukea kauan senkin jälkeen, kun kriisin saama mediahuomio on hiipunut.
Tätä työtä kannattelevat esimerkiksi kirkot ja paikalliset kristilliset humanitaariset toimijat, jotka ovat nyt erityisen kovilla. Kansainvälisen kirkollisen ACT-allianssin jäsenistä monet ovat raportoineet, että kuluneen vuoden aikana rahoituksen väheneminen on vaikuttanut suoraan työhön kaikkein haavoittuvimmissa tilanteissa elävien ihmisten kanssa. Tämä tuntuu turhauttavalta, kun samalla tarpeet työlle ovat kasvaneet. Myös humanitaarisen järjestelmän uudistaminen paikallisjohtoa tukevaan suuntaan takkuaa.
Konkreettisen aineellisen tuen rinnalla tarvitaan lohtua ja toivoa paremmasta.
Monet kumppanimme kamppailevat toiminnan jatkuvuuden kanssa samalla, kun työympäristö on muuttunut äärimmäisen turvattomaksi. Yksin vuoden 2024 aikana 383 avustustyöntekijää sai surmansa työtä tehdessään, lähes puolet heistä Gazassa ja suurin osa heistä paikallisia työntekijöitä. Pidän lisääntynyttä välinpitämättömyyttä avustustyöntekijöiden turvallisuudesta järkyttävänä ja heihin kohdistuvaa väkivaltaa rikollisena.
Humanitaarisissa kriiseissä kirkoilla ja muilla uskonnollisilla yhteisöillä on myös tärkeä hengellinen rooli toivon tuojina. Konkreettisen aineellisen tuen rinnalla tarvitaan lohtua ja toivoa paremmasta. Rukouksella ja uskonnollisilla tilaisuuksilla on tärkeä roolinsa surun, pelon ja epävarmuuden käsittelemisessä ja yhteisön yhteenkuuluvuuden vahvistajana. Hengellisen elämän vahvistumisella voi olla tärkeä rooli ihmisen minuuden säilymisessä ja elämän mielekkyyden tukena silloin kun väkivalta, sorto, nälkä tai muu vaara uhkaa.
Lähetysseura pyrkii osaltaan tukemaan yhteisöjen kestävyyttä kriisien keskellä. Tuemme kumppaneittemme työtä ja vahvistamme osaltamme kirkollista toimintaketjua humanitaarisissa kriiseissä. Tavoitteemme on suojella elämää, tukea yhteisöjen kestävyyttä ja varmistaa kirkon toimintakyky vaikeissakin oloissa. Tässä on avainroolissa kirkkojen ja kristillisten toimijoiden kansainvälinen yhteistyö.
Teemme töitä sen eteen, että näissäkin oloissa ihmisoikeudet voisivat toteutua, edellytykset rauhaan vahvistua ja että ilmastonmuutoksen vaikutuksista voitaisiin selvitä.
Teksti:
Pauliina Parhiala, toiminnanjohtaja, Suomen Lähetysseura
