Jeesuksen syntymäkirkon aukio täyttyi juoksijoista ja ihmisoikeuksien puolustajista, kun Palestiinan kolmas virallinen maraton juostiin perjantaina 27.3. Osanottajia oli reilut 3000 yli 50 maasta. Palestiinan maratonin viesti on, että liikkumisvapaus on ihmisoikeus, joka ei toteudu palestiinalaisten kohdalla.
Tapahtumaan osallistui myös suomalaisia. Suomen Lähetysseura järjesti tapahtumaan ryhmämatkan, johon osallistui 12 eri-ikäistä naista ja miestä. Matka on osa Lähetysseuran Oikeus liikkua vapaasti -kampanjaa, jossa nostetaan esille palestiinalaisten tilannetta pitkittyneessä konfliktissa. Kampanjassa kiinnitetään huomiota siihen, mitä seurauksia liikkumisrajoituksilla on palestiinalaisten elämään.
Kello kahdeksan aamulla starttasivat matkaan täysipitkälle maratonille, 42 kilometriä, osallistuvat naiset ja miehet. Puoli tuntia heidän jälkeensä lähtivät lyhyemmille matkoille osallistuvat, joita tässä juoksutapahtumassa on paljon. Palestiinan maraton on aina houkuttanut runsaasti osallistujia myös juoksuharrastajien ulkopuolelta puolustamaan vapaata liikkumisoikeutta.
Paikalle olikin kerääntynyt runsaasti sekä paikallisia että ulkomaisia vieraita kävelemään kymmenen kilometrin matkan tai kannustamaan juoksijoita. Eripituisilla matkoilla on haluttu edesauttaa mahdollisimman monen osallistumista tapahtumaan; täysipitkän maratonin lisäksi voi suorittaa puolimaratonin tai kymmenen kilometrin matkan.
Lähetysseuran matkaporukassa juossut Kati Jääskeläinen suoritti tapahtumassa ensimmäisen puolimaratoninsa.
– Olin kuullut, että reitti on mäkinen. Se olikin todella rankka, varsinkin tällä helteellä. Kokemus oli kuitenkin upea. Täällä todella huomasi, että ihmiset juoksevat heille tärkeän asian puolesta, Kati kuvailee tapahtumaa.
Tänä vuonna myös 49 juoksijaa Gazasta pääsi osallistumaan tapahtumaan. Gazalaisia juoksijoita on yrittänyt päästä Palestiinan maratonille aikaisempina vuosina, mutta vasta nyt heille myönnettiin tarvittavat luvat.
Palestiinan maraton sai alkunsa kaksi vuotta sitten tanskalaisen Right to movement -järjestön ja lukuisten paikallisten tahojen toimesta. Tapahtuma on kasvanut ensimmäisen vuoden vajaasta seitsemästä sadasta juoksijasta moninkertaisesti.
Teksti Maria Palmusaari
Kuvat Mimmi Nietula