Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Operaatio Etiopia: Lähetysseura mukana Kirkkopäivillä Kuopiossa

Suomessa kirkon jäsenmäärä vähenee
Mitä kuuluu kirkolle ja lähetystyölle Suomessa ja maailmalla? Mikä on vaikkapa Etiopian kirkon elinvoiman salaisuus? Siihen voi tutustua Lähetysseuran uutuuskirjassa. Kuva Sari Lehtelä

Joka toinen vuosi järjestettävät Kirkkopäivät pidetään 17.–19.5. Kuopiossa. Vahvasti kulttuuripainotteisessa kirkon suurtapahtumassa on yhteensä 70 ohjelmanumeroa. Esiintyjälistalla on kansainvälisiä huippunimiä sekä iso joukko suomalaisia eturivin ajattelijoita, vaikuttajia ja taideväkeä.

Operaatio Etiopia

Suomen Lähetysseura järjestää yhdessä Kuopion seurakuntayhtymän kanssa 17.5. klo 16 Musiikkikeskuksessa tilaisuuden, jonka nimi on ”Operaatio Etiopia”. Suomessa kirkon jäsenmäärä vähenee, mutta Etiopian Mekane Yesus -kirkko kasvaa: uusia jäseniä kastetaan, ihmiset sitoutuvat toimintaan, kirkkorakennukset täyttyvät kävijöistä. Miten se Etiopiassa tehdään?

Tilaisuudessa pohditaan kirkon kasvun edellytyksiä peilaamalla omaa tilannettamme Afrikan voimakkaimmin kasvavan luterilaisen kirkon tilanteeseen. Mukana on mm. Etiopian Mekane Yesus -kirkon seurakuntatyön osaston johtaja, pastori Yonas Yigezu, Lähetysseuran Etiopian-asiainhoitaja Kassa Hailemariam ja Lähetysseuran teatteri Kumbe.

Yonas Yigezu on opiskellut teologiaa Yhdysvalloissa ja johtamistaitoa Englannissa. Hän on myös toiminut Illubabor Bethelin synodin (vastaa hiippakuntaa) presidenttinä vuosina 1997–2003.

Viikonlopun aikana tapahtumia on ympäri Kuopion keskustaa. Pääestradina toimii Kuopion Musiikkikeskus, mutta tapahtumapisteitä nousee myös torille, puistoihin ja ravintoloihin. Musiikkikeskuksesta löytyy myös Lähetysseuran esittelypiste, jossa voi tutustua Minä uskon– ja Tasaus-kampanjaan.

Kirkkopäivät on vahvasti kulttuuripainottunut luterilaisen kirkon yhteiskunnallis-hengellinen suurtapahtuma. Päivät keräävät yhteen seurakuntien työntekijät ja aktiivit maanlaajuisesti sekä Kuopion ja ympäristön asukkaat. Kirkkopäiville odotetaan 30 000 tilaisuuskävijää.

Järjestäjinä ovat Kirkkopalvelut, Kuopion seurakuntayhtymä, Kuopion kaupunki, kirkkohallitus ja Kuopion hiippakunta. Ohjelmaa tuottavat myös kirkolliset yhteistyötahot.

Lue Sari Lehtelän blogista: Juuri valmistunut kirkko pullistelee väkeä…