Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Nimityksiä Suomen Lähetysseuran ulkomaanosastolla

Tero Norjanen. Kuva Leena Waismaa
Tero Norjanen. Kuva Leena Waismaa

Tero Norjanen ulkomaanosaston apulaisjohtajaksi

Suomen Lähetysseuran ulkomaanosaston apulaisjohtajaksi on valittu valtiotieteiden maisteri Tero Norjanen (s. 1969). Hän aloittaa tehtävässään 1.2.2012.

Tero Norjanen toimii tällä hetkellä Suomen Lähetysseuran Mekongin alueen alue-edustajana sijoituspaikkanaan Bangkok, Thaimaa. Suomen Lähetysseuran ulkomaisessa työssä hän on ollut vuodesta 2002. Ennen Lähetysseuraan tuloaan hän on toiminut mm. Lapin yliopiston kansainvälisten asiain suunnittelijana ja päällikkönä.

Norjanen seuraa ulkomaanosaston apulaisjohtajan tehtävässä eläkkeelle jäävää Tapio Leskistä.

Kari Salonen ulkomaanosaston kirkollisen työn päälliköksi

Suomen Lähetysseuran ulkomaanosaston kirkollisen työn päälliköksi on valittu teologian maisteri, pastori Kari Salonen (s. 1964). Hän aloittaa tehtävässään 1.12.2011.

Kari Salonen on toiminut aluekoordinaattorina Lähetysseuran ulkomaanosastolla syksystä 2009, hänen tämänhetkinen vastuualueensa on Itä- ja Keski-Afrikka. Salonen on aiemmin toiminut Innolink Research Oy:ssä henkilöstötutkimuspäällikkönä ja tutkimusjohtajana sekä Kirkon tutkimuskeskuksessa tutkijana ja johtajana.

Kirkollisen työn päällikön tehtävä on uusi. Se on osa Lähetysseuran ulkomaanosaston hallinnon kehittämistä, jossa ollaan siirtymässä kolmen yksikön malliin. Kirkollisen työn yksikössä ja kehitysyhteistyöyksikössä tapahtuu työn sisältöjen kehittäminen sekä hankkeiden ja työmuotojen suunnittelu, seuranta ja evaluaatio. Ulkomaisen työn henkilöstö-, talous- ja muu hallinto hoidetaan apulaisjohtajan johtamassa tukipalveluyksikössä. Nykyisistä aluekoordinaattoreista tulee kirkollisen työn yksikössä toimivia kirkollisen työn koordinaattoreita.

Kehitysyhteistyöpäällikkönä on vuodesta 2008 lähtien toiminut filosofian maisteri Maria Immonen.