Nepalissa naiset toimivat aktiivisesti seurakunnissa, mutta he tarvitsevat koulutusta tehtäviinsä. Kirkkojen yhteistyöelin National Churches Fellowship of Nepal järjestää joka vuosi johtajakoulutusta naisille, jotka toimivat maan syrjäisillä alueilla. Toukokuussa koulutuksen sai päätökseen 16 naista, jotka ovat nyt valmiita vastaamaan uusiin haasteisiin kirkossa.
Kurssille osallistunut Prabina Tamang kertoo, että koulutus on antanut hänelle paljon.
”Kurssin aikana tajusin, että Jumala todella haluaa ja voi käyttää minua seurakuntatyössä. Oli mahtavaa lukea Raamatun naisista!”
Lähetysseuran Nepalin-tiedottaja ja kirkollisen työn koordinaattori Maria Westerling kertoo, että seurakunnista tullut palaute on ollut ylenpalttista.
”Näiden naisten tuoma siunaus on näkynyt seurakunnissa mutta myös heidän perheissään sekä lähiympäristössään.”
Kuusitoista erittäin tyytyväistä ja iloista naista juhli 11. toukokuuta johtajuuskurssin päättymistä. Kurssiin sisältyi myös raamatunopetusta ja diakoniaa.
”Yhdessä vietetty kuukausi on tuonut nämä naiset lähemmäs toisiaan. Kaikki ovat toimineet seurakunnassaan vapaaehtoisina lyhyemmän tai pidemmän aikaa mutta ilman koulutusta. Kurssilla he ovat saaneet monia ahaa-elämyksiä. Lisääntynyt itsetunto antaa heille mahdollisuuksia tarttua kotiseurakuntiensa haasteisiin”, Maria Westerling iloitsee.
Koulutus muuttaa asenteita
National Churches Fellowship of Nepalin johtajuuskoulutuksen osasto on järjestänyt kursseja vuodesta 2006.
”Perinteisesti naisilla on yhteiskunnassa huonompi asema kuin miehillä”, Maria Westerling muistuttaa. ”Tämä asenne on vaikuttanut myös naisten asemaan seurakunnissa, vaikka jumalanpalveluksiin osallistujista 65-70 prosenttia on naisia.”
NCFN pitää naisten kouluttamista ja aktiivista osallistumista seurakunnan toimintaan erittäin tärkeänä. Kurssit on suunniteltu erityisesti naisille, jotka tulevat syrjäseutujen kylistä. Vuosittain järjestetään 5-6 kurssia, ja tämän vuoden tavoite on kouluttaa 75 naista.
Suomen Lähetysseuran Minä uskon -kampanja tukee kirkollista työtä mm. Nepalissa. Kampanjan painopiste on helluntaina.
Katso video kurssin lopettajaisista