Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Nepal oli rokkari JP Leppäluodolle rankka mutta opettavainen kokemus: Raskasta Joulua Helsingissä 18.12.

Yksi JP Leppäluodon tapaamista naisista oli 24-vuotias kuuro Mamata (keskellä violetti paita)
Yksi JP Leppäluodon tapaamista naisista oli 24-vuotias kuuro Mamata (keskellä violetti paita)

”Ensimmäinen käyntini kehitysmaassa oli aivan erilainen kuin mihin olin varautunut. Se oli hieno, mutta raskas kokemus. Matkan jälkeen meni muutama viikko ennen kuin pystyin puhumaan asioista objektiivisesti.”

Juha-Pekka eli JP Leppäluoto on raahelaissyntyinen, nykyisin Tampereella vaikuttava muusikko, joka tunnetaan muun muassa Charon ja Harmaja-nimisistä kokoonpanoista sekä tietysti Raskasta Joulua -projektista, joka tulevan joulun alla kokoaa jo kymmenettä kertaa yhteen suomalaiset metallimusiikin tähdet esittämään tuttuja joululauluja metalliversioina.  

”Matkan aikana kasvoin ihmisenä varmaan puolen vuosikymmenen verran. Haluan Nepalin-terveisinä kertoa ehkä sen, että toivo on elämässä pieninä rippeinä, siinä miten suhtaudumme asioihin. Onnellisuus ei vaadi niin paljoa, se on hirveän pienestä kiinni”, hän kiteyttää matkakokemuksensa.

Pienellä saadaan aikaan suuria muutoksia

Suomen Lähetysseuran Kauneimmat Joululaulut soivat tänä vuonna kehitysmaiden äitien hyväksi. Leppäluoto tutustui Nepalissa yhteisönkehitystyöhön, muun muassa äitiryhmien toimintaan ja äitiysterveydenhuoltoon. Hän vieraili kohteissa, joissa työtä oltiin vasta aloittamassa, ja kohteissa joissa työn tuloksia oli jo nähtävissä.

”Oli mahtavaa nähdä vaatimaton synnytysklinikka vuoristossa ja todeta, miten pienellä voidaan saada aikaan suuria muutoksia. Naiset siellä olivat huomanneet, miten voivat tehdä asiat paremmin ja olivat alkaneet levittää sanomaa. Tykkään kovasti mallista, jossa sysätään jokin asia liikkeelle, saadaan ihmiset innostumaan ja viemään sitä sitten itse eteenpäin.”

Leppäluoto oli yrittänyt valmistautua matkaan etukäteen, mutta joutui toteamaan, että Nepal näytti paikan päällä silti hyvin erilaiselta kuin mitä hän oli kotisohvalla kuvitellut. Matkan lopulla hän kärsi selvistä kulttuurishokin oireista. Nyt, kun matkasta on kulunut jo jonkin aikaa, hän pystyy katsomaan asioita taas vähän etäämmältä.

”Päällimmäiseksi jäivät mieleen mieletön vieraanvaraisuus sekä iloiset ihmiset ja heidän uskonsa tulevaisuuteen kaikesta huolimatta. Ihmisten hätä ja ongelmat asettuivat aivan uuteen perspektiiviin. Emme voi katsoa kaikkea länsimaisten lasien läpi: emme voi verrata nepalilaisten ongelmia ja meidän ongelmia, vaan kummatkin pitää asettaa omaan perspektiiviinsä.”

Yhteistyö Lähetysseuran kanssa ei enää jännitä

Raskasta Joulua starttaa marraskuun puolivälissä kymmenvuotisjuhlakiertueelle, johon sisältyy yli 20 konserttia. Leppäluoto on ollut mukana alusta alkaen.

”Aluksi tehtiin pieniä yökerhokeikkoja ja nyt se on paisunut näihin mittasuhteisiin – teemme ensimmäiset jäähallikeikkamme. Meillä on mahtavan tiivis kaveriporukka, Korhosen Erkka, Hietalan Marco, Kakon Toni, Aholan Jarkko ja muut. Joulu on saanut taas sellaisen lapsenomaisen merkityksen, odottaa, että näkee kavereita ja pääsee heidän kanssaan reissaamaan ja tekemään mahtavia konsertteja.”

Yhteistyötä Lähetysseuran Kauneimpien Joululaulujen kanssa Raskas Joulu tekee nyt toista kertaa.

”Aluksi yhteistyö Lähetysseuran kanssa jännitti, mutta kun näin, miten yleisö otti asian vastaan ja allekirjoitti idean lahjoittamalla, niin totesin, että tämähän on ihan nappivalinta ja sopii tälle porukalle. ”

Leppäluoto on käynyt Kauneimmat Joululaulut -tilaisuudessa joskus Raahessa asuessaan. Hänen oma lempijoululaulunsa on Konstan joululaulu, jota hän on esittänyt myös Raskasta Joulua -konserteissa.

”Se on rankka, mutta kaunis tarina, joka pistää ajattelemaan.”

On mahdollista, että tulevaisuudessa Raskaassa Joulussa kuullaan myös originaaleja, uusia joululauluja. Millainen sitten olisi JP Leppäluodon tekemä joululaulu?

”Minä olen aika mollivoittoinen säveltäjä. Aihe löytyisi ehkä omasta lapsuudesta – kaikki joulut eivät menneet nappiin, mutta kaikesta on selvitty”, hän kertoo.

Kirsi Elo

www.raskastajoulua.com
www.kauneimmatjoululaulut.fi

Raskaan Joulun 10-vuotiskiertueen pääkonsertti on Helsingin jäähallissa 18.12. Mukana myös Suomen Lähetysseura.

Lue myös JP Leppäluodon oma matkakertomus Kauneimmat Joululaulut -blogista