Kahdeksan radiokanavaa lyöttäytyy yhteen ja muodostaa kuuden arkipäivän ajaksi Nenäradion, joka kerää varoja maailman köyhimmissä oloissa asuville lapsille, myös Suomen Lähetysseuran kautta. Perjantaista 2.11. alkaen NRJ, Radio Nostalgia, Voice, Radio Aalto, Radio Rock, Radio Nova, YleX ja Radio Suomipop istuvat vuorollaan samaan studioon tekemään omia Nenäpäivä-lähetyksiään.
Nenäpäivä saa tekemään yhdessä hyvää. Historiallinen radioyhteistyö yli kanavarajojen tapahtuu Helsingin keskustassa, Lasipalatsin Elisa Studiossa. Luvassa on haasteita, mielenkiintoisia henkilöitä ja heittäytymistä. Koska studio on keskellä vilkasta kaupunkia, on myös ohikulkijoilla hyvä tilaisuus päästä osaksi ainutlaatuista Nenäradiota. Kanavien juontajat kertovat ottavansa ilon irti siitä, että ovat tekemässä lähetyksiä ihmisten keskellä.
Nenäradiota voi kuunnella kunkin kanavan omilta taajuuksilta, parhaat palat löytyvät myös videoklippeinä radiokanavien ja Nenäpäivän nettisivuilta.
Kanavakilpailu on unohdettu Nenäradion ajaksi, sillä kaikki kahdeksan kanavaa keräävät varoja yhteiseen pottiin. Nenäradiolle voi lahjoittaa 10 euron tekstiviestillä lähettämällä viesti NENÄRADIO numeroon 16499 tai verkkopankissa. Saldon kertymistä voi seurata reaaliajassa Nenäradion tiimisivuilta Nenäpäivä.fi:ssä. Nenäradion keräämät varat menevät suoraan Nenäpäivä-keräykseen.
Ennätyslähetys rikki Nenäpäivä-show’n aikana 9.11.
Nenäradion viimeisenä ohjelmana aloittaa keskiviikkona 7.11. YleX:n Nenämaraton. YleX Aamun Ile Uusivuori ja Matti Ylönen yrittävät pysyä hereillä yli kaksi vuorokautta. Tavoitteena on tehdä 55 tunnin mittainen suora lähetys ja rikkoa samalla BBC Onen toimittajan Chris Moylesin 52 tunnin lähetysennätys vuodelta 2011. Nenämaratonia tehdään juontajakaksikon terveydentilaa tiukasti seuraavan lääkärin kontrollin alla.
Jos Nenämaraton onnistuu, menee uusi ennätys rikki perjantaina 9.11. klo 22:00. Yle TV2:n Nenäpäivä-show seuraa perjantain suorassa lähetyksessään ennätysyrityksen viimeisiä tunteja.
Apua maailman köyhimmissä oloissa asuvien lasten hyväksi
Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö. Säätiön toiminnassa on mukana yhdeksän merkittävää kehitysyhteistyöjärjestöä. Suomen UNICEF, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Punainen Risti, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Fida International, Suomen Lähetysseura, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK) ja Solidaarisuus vievät avun perille tehokkaasti sinne, missä sitä todella tarvitaan. Nenäpäivän keräysvaroilla tuetaan pitkäkestoisia kehitysyhteistyöhankkeita, jotka keskittyvät lasten oikeuksien monipuoliseen edistämiseen pääasiassa Afrikassa ja Aasiassa.
Nenäradion ohjelmisto
Perjantai 2.11.
klo 6-10 NRJ: Aamupojat
klo 11-14 Radio Nostalgia: Päivälähetys
klo 14-18 Voice: Päivän Oku Show
Maanantai 5.11.
klo 10-14 Voice: Viihdepäivä ja Marianne Tuominiemi
klo 14-18 NRJ: Iltapäivä
Tiistai 6.11.
klo 6-10 Radio Aalto: Dynastia
klo 11-14 Radio Rock: Jonen Päivävuoro
klo 14-18 Radio Suomipop: Iltapäivä
Keskiviikko 7.11.
klo 6-9 Radio Nova: Enbuske & Linnanahde Crew
klo 9-12 Radio Nova: Pursiseura
klo 12-15 Radio Nova: Konttori
klo 15- YleX Nenämaraton