Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Nälänhädästä kärsivien avustustyö etenee Namibiassa

 Veteen sekoitettu maissijauho oli ainoa ruoka
 Veteen sekoitettu maissijauho oli ainoa ruoka

Luterilainen maailmanliitto on aloittanut nälänhädästä kärsivien avustustyön paikallisten kirkkojen kanssa Namibiassa. Lähetysseura on lähettänyt nälkäalueelle avustusta 80 000 euroa. Lähetysseuran kehitysyhteistyökoordinaattori Katri Suhonen seuraa avustustyön etenemistä Pohjois-Namibiassa.

Namibiaa koettelee pahin kuivuus 30 vuoteen. Ruokavilja on kuivunut pelloille, ja kotieläimet kärsivät kuivuudesta, koska ruokaa ja vettä ei ole. Noin 14 % maan väestöstä tarvitsee avustusta.

”Maaseudun asukkaat koettavat saada rahaa karjan myynnistä, mutta hinnat ovat romahtaneet, ja karjasta saatava tulo on vain murto-osa normaalista”, Katri Suhonen kertoo.

Suhonen lisää, että tietyillä alueilla on pulaa juomavedestä, sillä maaseudulla ei ole kunnallisia vesijohtoverkkoja.

Luterilaisen maailmanliiton ja paikallisten luterilaisten kirkkojen työntekijät ovat kartoittaneet ne alueet ja asukkaat, jotka tarvitsevat apua kaikkein kipeimmin. Varsinaiseen avustusten jakeluun Suhonen arvelee päästävän elo-syyskuun vaiheessa.

”Nälkätilanne pahenee vuodenvaihdetta kohti, sillä silloin asukkaiden ruokavarastot loppuvat. Uutta satoa saadaan aikaisintaan ensi vuoden maaliskuussa, jos sateet tulevat ajallaan.”

Suomen Lähetysseura on toiminut Namibiassa vuodesta 1870. Lähetysseuran yhteistyökumppani, Namibian evankelisluterilainen kirkko itsenäistyi vuonna 1954.

Lisätietoja:

Lisätietoja: Timo Frilander +358 438241407 ja Katri Suhonen +264 818 192 242

***

Auta Namibian kuivuuden uhreja:

Verkkopankissa

Katastrofirahaston keräystili
IBAN: FI60 8179 9710 0312 86
BIC: DABAFIHH
kirjoita viestikenttään AUTA

Soita katastrofikeräyspuhelimeen 0600-11320 (Puhelun hinta 20,28 e + pvm.)

Lahjoita tekstiviestillä kirjoittamalla viestiksi
AUTA5 (5 e) tai AUTA10 (10 e).
Lähetä viesti numeroon 16155