Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Musiikkivideo kutsuu Lähetysjuhlille Helsinkiin

Löytylle Siunaa koko maailmaa
Löytylle Siunaa koko maailmaa

Valtakunnalliset Lähetysjuhlat palaavat ensi kesänä juurilleen Helsinkiin. Pääkaupunki toimii Lähetysjuhlien isäntänä 7.–9. kesäkuuta Messukeskuksessa ja muilla areenoilla. Lähetysjuhlille kutsutaan kaikkia tällä kertaa muun muassa musiikkivideossa. 

Videossa Jaakko Löytyn sanoittama virsi Siunaa koko maailmaa esitetään tuoreena versiona uudenlaisessa musiikillisessa asussa. Videota on kuvattu eri paikoissa Helsingin keskustassa. Siunaa koko maailmaa -virren sävel on kotoisin Afrikasta. Laulussa yhdistyvätkin kirkon keskeiset tehtävät: siunauksen pyytäminen ihmisille sekä lähetystehtävä.

Musiikkivideolla esiintyvät Jaakko Löytty, räppäri Daikini, tanssiryhmä Xaris Finlandin harjoittelijat, nigerialainen Olanrewaju Iwalehin afrikkalaisen lauluryhmänsä kanssa ja pop-laulaja Heidi Simojoki.

– Daikinin versio toisesta säkeistöstä on mahtava. On melkein liian imartelevaa saada osakseen senkaltaista huomiota, kuin Laurin teksteissä tulee ilmi. Siinähän siteerataan yhtä jos toistakin lauluani. Kivaa on myös videolla se, että se asettuu aikalailla arjen keskelle, ja siinä on monenlaista ohikulkijaa, kuvaa suomalaisen gospelin suurmies Jaakko Löytty musiikkivideota.

Löytylle Siunaa koko maailmaa, jonka säveltä käytetään kolmen Afrikan maan kansallissävelmänä, on erityisen tärkeä kappale.

– Minulle laulu on kuin kaikkien maailman kansojen yhteinen kansallishymni. Tekisi mieli aina nousta seisomaan, kun se kajahtaa ilmoille. Kuitenkin siinä on kyse vain sinusta ja minusta, ihan tässä lähietäisyydelläkin.

Räppäri Daikinillakin on erityinen suhde lauluun ja tähän sen uuteen versioon:

– Mielestäni uusi versio yhdistää erilaisia tyylejä värikkääksi kokonaisuudeksi, ja säilyttää silti alkuperäisen laulun ytimen. Erityisesti pidän siitä, miten kappale kasvaa vähitellen alun pelkistetystä mies ja kitara -ilmaisusta maailmoja syleilevään finaaliin.

Daikini myöntää ujuttaneensa omaan säkeistöönsä teemoja ja jopa suoria lainauksia muualtakin Jaakko Löytyn tuotannosta. Videon tekemistä kutsuksi Lähetysjuhlille Daikini ajattelee myönteisenä asiana:

– Hyvää asiaa on aina mukava edustaa. Toivottavasti video houkuttelee Lähetysjuhlille paljon myös ensikertalaisia.

Laulu on ollut Daikinille tuttu lapsuudesta asti, mutta tätä uutta versiota varten hän halusi lähestyä sitä puhtaalta pöydältä.

– Yllätyin siitä, miten voimakas teksti laulussa on. Se ei tarvitse turhia krumeluureja, koska sisältö on niin painavaa. Siinä puhutaan kärsimyksestä, sodasta, nälästä, yksinäisyydestä – ja parhaiden kristillisten perinteiden mukaisesti pyydetään siunausta ihan koko maailmalle. Se on voimakas kannanotto myös tänä päivänä, Daikini sanoo.

Musiikkivideon on ohjannut Ville Nuoraho. Musiikkivideo on tehty yhteistyössä Suomen Lähetysseuran, Kirkon Helsingissä ja Toivontuottajien kanssa.

Katso musiikkivideo

www.lahetysjuhlat.fi

jonka säveltä käytetään kolmen Afrikan maan kansallissävelmänä
jonka säveltä käytetään kolmen Afrikan maan kansallissävelmänä