Suomalainen Kirsi Salo teki vuonna 2015 Lähetysseuran kautta kehitysyhteistyötä Tansaniassa vammaisten ihmisten parissa.
Miten paikalliset reagoivat kehitysyhteistyöleikkauksiin, Kirsi Salo?
”Kun kuulimme leikkauksista, olin Tansaniassa työmatkalla Morogoron kaupungin läheisessä pienessä maalaiskylässä. Jouduimme työkaverini kanssa välittämään viestin yhteistyökumppaneille. Useimpien kehitysyhteistyökumppanien kanssa Lähetysseura oli tehnyt töitä yhdessä vuosikymmeniä. Näki, että heidät valtasi epäusko ja toivottomuus, vihaisuus ja pettymys. Suuri määrä luottamusta katosi hetkessä, kun jo sovituista hankkeista vietiin budjetti. Muistan yhden esimiehen koko ajan toistelleen: ”Mutta nämä on jo sovittu ja allekirjoitettu”. He myös kysyivät, emmekö me pysty vetoamaan tai kysymään asiasta uudelleen, koska eihän tämä voi olla tapa tehdä töitä yhdessä, jos jo sovittuja asioita ei pidetä.
Useimpiin hankkeisiin, joista peruttiin rahoitusta tai jotka peruttiin kokonaan, oli myös jo palkattu työntekijöitä ja tehty lupauksia kyläyhteisöille. Se asetti paikalliset työntekijät erittäin hankalaan asemaan.”
Koitko suomalaisena vastuuta tilanteesta?
”Kyllä me suomalaiset ehdottomasti koimme vastuuta leikkauksista. Me teimme töitä päivittäin näiden ihmisten kanssa ja kylissä, joissa esimerkiksi elettiin absoluuttisessa köyhyydessä ilmastonmuutoksen ja sadonkorjuun myöhästymisten ja sadon epävarmuuden vuoksi. Itse tein töitä vammaisten ihmisten parissa maalaiskylissä, ja suuri osa klinikoista ja muusta avusta jouduttiin perumaan. Uskon myös, että ulkomaalaiset kumppanit pitivät meitä suomalaisia vastuussa, vaikkei päätös olisikaan ollut meidän.
Myös minun työnkuvani loppui, eikä Tansaniassa ole sen jälkeen ollut vammaistyön koordinattoria ollenkaan. Myös tavoittavan vammaistyön hanke Lushotossa loppui. Hanke auttoi vuodessa noin 600 vammaista lasta ja heidän perhettään erittäin pienellä budjetilla, koulutti kyläyhteisöjä, tarjosi inklusiivisia koulupaikkoja vammaisille lapsille ja koulutti paikallisia opettajia, sosiaalityöntekijöitä vammaisasioissa.”
Mitä ajattelet leikkauksista nyt?
”Silloiset poliittiset puheet reilusta kaupasta köyhempien maiden kanssa johtavat mahdollisesti erittäin pitkällä aikavälillä toivottavasti joskus bruttokansantuotteen kasvuun, mutta lyhyemmällä aikavälillä niillä ei ole minkäänlaista vaikutusta kaikkein heikoimmassa asemassa elävien yhteisöjen ja yksilöiden elämään. Köyhyydellä on ja tulee olemaan suuri vaikutus niiden ihmisten määrään, jotka alkavat vähittäin muuttaa kaupunkeihin. Sitä kautta köyhyys vaikuttaa slummiutumiseen, levottomuuksiin ja lopulta mitä luultavimmin siirtolaisten ja pakolaisten määriin Euroopassa – kun ihmisillä ei ole muita vaihtoehtoja. Kaiken tämän keskellä kärsivät eniten vähemmistöt, vammaiset ihmiset ja muut yksilöt, joille ei ole tukipalveluita.
Ja viimeiseksi. Mitä tapahtui minulle henkilökohtaisesti: edellisten leikkausten jälkeen minä muutin takaisin Suomeen hetkellisesti ja sitten sain töitä Irlannista, missä elän edelleen.”
”Siitä aiheutui melkoinen tyrmistys”
Vuonna 2015 Lähetysseuran työntekijä Mikko Pyhtilä teki työtä evankelis-luterilaisen kirkon tukena Tansaniassa, Mwanzassa.
Missä olit, kun kuulit, että järjestöjen kehitysyhteistyöstä leikataan 40 prosenttia?
”Vuonna 2015 asuin Victorianjärven rantakaupungissa Mwanzassa, Tansaniassa. Kun uutinen Sipilän hallituksen kehitysyhteistyövarojen leikkauksesta kantautui korviini, siitä aiheutui melkoinen tyrmistys. Miten on mahdollista, yksi maailman rikkaimmista kansoista leikkaa yhdeltä maailman köyhimmistä kansoista? Olin seurannut jonkun verran keskustelua, mutta toivoin eettisempää ratkaisua.”
Millainen tilanne Tansaniassa ja sinun elinympäristössäsi silloin oli?
”Elintasokuilu Suomen ja Tansanian välillä oli jopa noin 50-kertainen, eli minun euron leipäni tarkoitti tansanialaiselle samaa kuin meillä leipä olisi maksanut 50 euroa. Kyseinen alue oli jo maahan tullessamme – vuonna 2007 – todettu pahoin ilmastonmuutoksen rasittamaksi. Ruokaturva ja vesitilanne olivat heikentyneet, köyhyys kasvanut ja alueelta oli merkittävää muuttoliikettä pois. Syynä oli ilmastonmuutos.”
”Lähetysseura aloitti tuolla alueella tansanialaisen kumppanin kanssa hankkeen, jossa parannettiin kylien vesihuoltoa. Ihmiset saivat koulutuksen kautta mahdollisuuksia kehittää olojaan niin, että he voivat selviytyä ilmastonmuutoksen muuttamassa kotiympäristössään. Vuonna 2015 he olivat kehitysyhteistyövaroilla alkaneet istuttaa puita palauttaakseen alueelta hävinneitä metsiä. Huonot sateet olivat pilanneet sadot kahtena vuonna peräkkäin, mutta nyt alueen asukkaat olivat pääsemässä jaloilleen.”
Miten leikkauksiin suhtauduttiin Tansaniassa?
”Muistan keskustelut, joita kävimme eri tahojen kanssa Tansaniassa. Miltä alueelta ja mitä leikataan? Vammaistyöstäkö? Maassa, jossa vammaisten asema on hyvin heikko. Keskusteluissa tansanialaisten kanssa muistan oman roolini olleen muutamaan kertaan pyytää anteeksi ja kertoa, etteivät suomalaiset mitenkään yksimielisesti olleet näitä päätöksiä tekemässä. Loppujen lopuksi olin ennen kaikkea surullinen. Meillä olisi ollut varaa auttaa. Kyse on vain aina siitä, mitä pidämme tärkeänä.
Koin hämmennystä siitä, että kristillisiin arvoihin vetoavia puolueita ja päättäjiä oli hyväksymässä leikkauksia. En pystynyt löytämään päätöksestä mitään, mitä olisi kristillisillä arvoilla ollut helppo perustella. Kristillisiin arvoihinhan kuuluu auttaa heikommassa asemassa olevia heidän uskontokunnastaan riippumatta.”
Teksti: Laura Häkli
