Taiwanissa väestö ikääntyy ja syntyvyys laskee. Tämä näkyy myös Lähetysseuran yhteistyökumppanina toimivassa luterilaisessa kirkossa. Sen jäsenistö vanhenee ja vähenee. Lapsia ja nuoria on hyvin vähän toiminnassa mukana.
”Tämä herättää isoja kysymyksiä. Tehtävämme on yhdessä kysyä, mistä johtuu, etteivät lapset ja nuoret löydä tietänsä kirkkoon. Mikä kirkon toiminnassa on sellaista, ettei se vetoa?” Minna Rikkinen kysyy. Hän työskentelee Taiwanissa Lähetysseuran kirkon johtamisen ja organisaation kehittämisen asiantuntijana.
Kirkon tulevaisuus näyttää vaikealta. Koska nuoret puuttuvat, mistä kirkko saa uusia jäseniä, pappeja ja työntekijöitä?
”Tehtävämme onkin miettiä kirkon kanssa, millä tavalla luterilaisesta uskosta saataisiin nuoria kiinnostavaa ja kirkon työstä nuoria houkuttelevaa”, Lähetysseuran johtamisen ja teologisen koulutuksen asiantuntija Ari Hukari sanoo.
Kiinnostuksen puutteeseen näyttäisi vaikuttavan se, että seurakunnat ovat tavattoman köyhiä.
”Jos seurakunnilla ei ole varaa maksaa papin palkkaa, ei kirkollinen ura ole taloudellisesti kovin houkutteleva.”
Mutta entä uskonto, miksi se ei tunnu vetoavan nuoriin ei Taiwanissa eikä Suomessa? Minna Rikkisen mukaan vika ei ole nuorissa:
”Meidän pitäisi olla kirkoissa riittävän itsekriittisiä siinä, mitä tämän ajan ihmiset kaipaavat uskonnollisuudelta.”
Suorituskeskeinen informaatioyhteiskunta ei jätä tilaa hengellisyydelle
Mitä nuoret itse ajattelevat? Taiwanilaisten seurakuntanuorten ajatukset olivat keskenään hyvin samankaltaisia. Isoimpana ongelmana nähtiin arjen kiire ja kuormittavuus. Taiwanilainen yhteiskunta on hyvin suorituskeskeinen, ja nuoret asetetaan rajuun kilpailuasetelmaan opiskelu- ja työelämässä jo varhain.
”Nuoret tekevät pitkää päivää opintojen parissa, jonka jälkeen he menevät usein vielä töihin. Työ vastaa harvoin nuorten koulutusta. He ovat usein alipalkattuja ja epätasa-arvoisessa asemassa”, Liang Chin-Ming kertoo.
Hän on itse valmistunut lakiopinnoista ja toimii arkitöidensä ohessa kirkon vapaaehtoisena.
Chin Yun Shu puolestaan on kemian opiskelija, joka on ollut lapsesta saakka kotiseurakuntansa aktiivijäsen. Nyt hän tuo osaamistaan esimerkiksi hallinnollisiin tehtäviin.
Kun hän kysyy nuoria mukaan jumalanpalveluksiin, vastaus on usein sama: ”He haluavat mieluummin käyttää vähäisen vapaa-aikansa puhelimien tai muun viihteen parissa.”
Sen on huomannut myös Andy Hu, teologian opiskelija Hsinchun teologiselta seminaarilta, jonka toimintaa Lähetysseura tukee. Hän on viikonloput työharjoittelussa paikallisessa seurakunnassa, jonka jumalanpalveluksissa harvoin näkyy nuoria.
”Elämme informaation täyttämässä yhteiskunnassa, joka ohjaa ihmisiä hengellisyyden sijaan helposti kulutettavan mediasisällön ääreen”, Hu sanoo.”
Piileekö kirkon vetovoima sen vastavoimassa?
Rauhaa ja pysähtymistä olennaisten kysymysten äärelle on haettu uskosta kautta aikojen. Olisiko juuri tässä kirkon erottautumistekijä tämän päivän hektisessä maailmassa? Entä jos nuoret saataisiin näkemään kirkko ylimääräisen energiasyöpön sijaan paikkana, joka tukee arjen palautumista ja henkistä hyvinvointia?
Taiwanilaiset nuoret näkevät juuri tässä kirkon vetovoiman salaisuuden:
”Kun kaverini kysyvät lauantaisin illanvietoissa, miksi minun täytyy mennä seuraavana aamuna kirkkoon, vastaan, etten mene koska joudun, vaan koska voin. Minulle kirkko on paikka, jossa voin levähtää arjen keskellä ja unohtaa arkityöni”, Chin-Ming sanoo.
“Minulle kirkko on paikka, jossa voin levähtää arjen keskellä ja unohtaa arkityöni.”
Hun mukaan nuoret kaipaisivat armollisuutta: ”Moniin nuoriin sattuu kilpailuasetelma, johon kasvamme, ja se kuinka paljon paineita meihin kohdistuu. Jahtaamme jatkuvasti uusia saavutuksia, mutta sydämemme jää tyhjäksi.”
Siinä kohtaa uskosta voi löytyä keskeinen voimavara. Aihe osuu Huta lähelle, sillä hän itse masentui ollessaan 16-vuotias ja lukio-opinnot jäivät tauolle.
”Kristinusko opettaa empatiaa. Sain lohtua ajatuksesta, ettei minun tarvitse jatkuvasti taistella asemastani, seurata sääntöjä ja odotuksia, vaan voin tukeutua Jumalaan”, Hu kertoo.
Nuoret tuulettamaan pölyttyneitä malleja
Kirkon konservatiiviset arvot ovat haastateltavien mukaan yksi syy nuorten puuttumiseen. Niitä puolustaa varsinkin kovaääninen vähemmistö. Liang Chin-Ming antaa esimerkin taannoisesta mediakohusta, kun eräs kirkko hyökkäsi taiwanilaista museota vastaan sen esittäessä näyttelyä kiinalaisista aaveista.
”Tällaiset julkisuuskikat ovat mielestäni vahingollinen tapa saada huomio kirkkoon. Ne hyödyttävät vain pientä ääriryhmää, mutta vahingoittavat koko kristillistä yhteisöä.”
Andy Hu nostaa esille, miten homoavioliittoja vastustavat kirkot nostivat ison haloon ja saivat vähemmistöjen oikeuksia puolustavat nuoret vastarintaan – aivan kuten Suomessa.
Kirkko kaipaa myös naisten aseman vahvistamista. Tosin haastatelluilla nuorilla oli positiivisia kokemuksia sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden toteutumisesta seurakunnissa.
”Vaikka taiwanilaisessa yhteyskunnassa miehet ovat edelleen etuoikeutettuja esimerkiksi työelämässä, kirkossa tunnen oloni tasavertaiseksi”, Chin Yun Shu kertoo.
Chin-Ming puolestaan kertoo, miten kristityksi tuleminen auttoi hänen perhettään irti perinteisistä ja haitallisista toimintamalleista:
”Perheeni tulee perinteisestä uskontokunnasta, jossa naisen rooli on alisteinen miehelle. Vasta löydettyään kristinuskon äitini on sisäistänyt oman arvonsa ja osaa nyt puolustaa oikeuksiaan.”
“Pelkkä jumalanpalveluksiin osallistuminen ei saa nuoria tuntemaan olevansa osa kirkkoa.”
Chin-Ming ajattelee, että pölyttyneitä uskomuksia haastamaan ja sukupolvien välistä kuilua madaltamaan tarvittaisiin entistä enemmän nuoria mukaan kirkon päätöksentekoon. Jos päätöksentekoelimeen saataisiin yksi nuori jokaisesta seurakunnasta, se olisi iso harppaus pienelle kirkolle.
”Pelkkä jumalanpalveluksiin osallistuminen ei saa nuoria tuntemaan olevansa osa kirkkoa. Mutta jos nuorten potentiaali tulisi tunnistetuksi ja heille antaisi vaikuttamismahdollisuuksia, se olisi loistava tapa houkutella nuoria mukaan.”
Kuka kannattelee vastuunkantajaa?
Henkilöstöpula tarkoittaa seurakunnissa sitä, että vapaaehtoiset joutuvat kantamaan paljon vastuuta harteillaan. Esimerkiksi Liang Chin-Ming toimii arkityönsä ohella Taiwanin luterilaisen kirkon perustuslakivaliokunnan jäsenenä, konsultoi kirkkoa lakiasioissa ja toimii lisäksi kotiseurakuntansa diakonina. Siinä missä Suomessa diakoni on palkattu seurakunnan työntekijä, Taiwanissa tehtävää hoidetaan vapaaehtoispohjalta.
”Sitten on vielä paljon fyysisiä käytännön töitä, joihin seurakunnan iäkkäämmät jäsenet eivät pysty”, Chin-Ming sanoo.
Herää kysymys, mikä saa hänet jaksamaan kaikkea tätä.
”Kirkko on minulle rakas yhteisö, jossa tunnen oloni aina tervetulleeksi. Minua motivoi halu palvella ihmisiä, jotka tarvitsevat apua. On hienoa voida olla osa näiden ihmisten elämää ja jakaa heidän huolensa.”
“Tilanne vaikuttaa hyvin kuormittavalta vapaaehtoisvastuussa oleville ihmisille.”
Myös Chin Yun Shu myöntää, että toisinaan kirkko työllistää yli voimavarojen: ”Mutta joka kerta kun lähden vapaaehtoistehtäviin, jälkikäteen minulla on hyvä mieli.”
Minna Rikkinen ja Ari Hukari ovat Taiwanin seurakuntia kiertäessään nähneet, että seurakunnat eivät pärjäisi ilman sitoutuneita vastuunkantajia.
”Suomessa puhutaan paljon työntekijäkeskeisyydestä pois pääsemisestä ja vapaaehtoisten voimakkaammasta roolista ja suuremmasta vastuusta. Köyhässä Taiwanin luterilaisessa kirkossa se on tullut todeksi. Tilanne vaikuttaa kuitenkin hyvin kuormittavalta näille vapaaehtoisvastuussa oleville ihmisille”, Rikkinen sanoo.
Esimerkiksi Taipein alueella eräässä seurakunnassa ei ole ollut 15 vuoteen pastoria. Se on toiminut vapaaehtoisten voimin niin, että pappi vierailee jostakin naapuriseurakunnasta sunnuntaijumalanpalveluksessa.
”Vaikka resurssit ovat niukkoja, niin rukous ja Jumalaan turvaaminen sekä iloinen luottamus, kiitos ja ylistys ovat ihmisten huulilla. Tämä vapaaehtoisten sitoutuminen ja valmius palvella on puhutellut tosi paljon”, Hukari sanoo.
Ulos- ja eteenpäin katsova kirkko
Kiinalaisessa kalenterissa tämä vuosi on jäniksen vuosi. Jänis symboloi esimerkiksi rauhaa ja armollisuutta, ja jäniksen vuoden sanotaan olevan toivon vuosi.
Rauha, armollisuus ja toivo ovat tarpeita, jotka ovat nousseet myös Taiwanin kohtaamisissa esille. Miten Taiwanin luterilaista kirkkoa voisi tukea, jotta nämä tarpeet täyttyisivät?
”Kun kirkko tai yhteisö on kriisissä, syntyy kaksi kiusausta: kääntyä sisäänpäin ja alkaa katsoa taaksepäin. Ajattelen, että Taiwanin luterilaisen kirkon tulisi sisäisistä ongelmista huolimatta pystyä katsomaan ulospäin ympäröivään yhteiskuntaan ja etsiä avoimemmin uusia kumppaneita ja yhteyksiä. Menneen muistelun sijaan haluaisimme tukea kirkkoa katsomaan tulevaisuuteen”, Ari Hukari sanoo.
Minna Rikkinen jatkaa, miten ajatus armollisuudesta tuntuu tärkeältä, sillä hyvät ratkaisut eivät koskaan synny kauhealla kiireellä.
”Voimme tukea kirkon työntekijöitä ja vapaaehtoisia rakentamalla yhteisiä keskustelun tiloja, joissa on mahdollisuus pysähtyä hetkeksi arvioimaan, keitä olemme ja mihin suuntaan menemme”, Rikkinen sanoo.
Tässä kysymys, millainen kirkko haluaa olla, on olennainen. Toinen on, millainen luterilainen kirkko haluaa olla? On olemassa monenlaista luterilaista uskontulkintaa ja todeksielämistä. Arin ja Minnan kokemus on, että Taiwanissa on jääty kiinni hyvinkin perinteiseen luterilaiseen malliin ajatella.
”Haluamme rohkaista kirkkoa miettimään, miten luterilaisuuden arvokasta perintöä voisi tulkita tuoreella ja paikallisesti mielekkäällä tavalla.”
Taiwan on 23 miljoonan koti
- Taiwanin saarella asuu noin 23 miljoonaa ihmistä. Yleisimmät uskonnot ovat buddhalaisuus, kungfutselaisuus ja taolaisuus.
- Lähetysseura aloitti työn Taiwanissa 1950-luvulla. Taiwanin luterilainen kirkko on toiminut itsenäisesti 1970-luvun lopulta alkaen. Saarella on myös useita muita luterilaisia kirkkoja.
- Taiwanin luterilaisella kirkolla on yhteensä 19 seurakuntaa ja Luterilaisen maailmanliiton mukaan noin 1 700 jäsentä. Kirkon johtajana on toiminut syksystä 2022 alkaen Selma Chen.
Teksti ja kuvat: Anna Peltonen
