Olo on väsynyt, eikä pysäköintipaikkaa tahdo löytyä. Silloin Marja Alastalo saattaa heittää rukouksen, voisiko Jumala järjestää helpon parkkipaikan.
”Joskus vastaus tulee, että se parkkipaikka on just siinä. Ei se ihan joka kerta niin tapahdu. Joskus pitää vain yrittää etsiä, mutta yllättävän monta kertaa se vastaus tulee näin.”
Marjalla on hyvin käytännönläheinen suhde Jumalaan. Kun voimat ovat vähissä ja epätoivo kaihertaa mielessä, rukous antaa voimaa ja toivoa.
Toisinaan Marjalle tutut botswanalaiset nuoret ja muut ystävät saattavat pyytää esirukousta. Yhdellä on koe tulossa, toisella työhaastattelu ja kolmas on huolissaan koronasta.
”Aika usein huomaan sanovani, että rukoilen puolestasi.”
Marja vertaa rukousta keskusteluun. Ne molemmat ovat vuorovaikutusta: puhumista ja kuuntelemista. Rukous ei ole siis pelkkiä pyyntöjä, vaan se vaatii myös pysähtymistä kuuntelemaan.
”Viime sunnuntaina pastori puhui saarnassansa siitä, mitä Jeesus sanoo sinulle tänään ja mitä Hän käskee sinua tekemään. Kuunnellaanko me sitä?”
Mieli täyttyy helposti omista ajatuksista ja tarpeista. Samalla unohtuu se, ettei kaikkea tarvitse kantaa itse. Jumala auttaa ja ohjaa, jos annamme siihen mahdollisuuden. Hyvä esimerkki siitä on Marjan oma elämä.
Luokanopettajasta lähetystyöntekijäksi
Vielä 1990-luvun alussa Marja työskenteli luokanopettajana Muuramessa. Hän muistaa, kuinka Muuramenharjulla asuessaan lauloi Keski-Suomen kotiseutulaulun sanoin, että ”täällä olen syntynyt ja tänne toivon hautanikin”.
Marja viihtyi Muuramessa, mutta mielessä kaihersi ajatus, että jotakin muuta pitäisi vielä yrittää kolmekymppisenä. Hän löysi itsensä Lähetysseuran esikoulutuskurssilta, nykyiseltä nimeltään Lähde liikkeelle -koulutuksesta.
”Sen kurssin aikana minulle realisoitui lähetystyön ja lähetystyöntekijöiden elämä. Ehkä olin kuvitellut, että lähetystyöntekijät ovat pyhiä, osaavat Raamatun kannesta kanteen ja ovat parempia kristittyjä kuin tavalliset mattimeikäläiset.”
”Voi todella sanoa, että Herran tiet ovat tutkimattomat.”
Kurssilla Marjalle valkeni, että lähetystyöntekijät ovat ihan tavallisia ihmisiä. Samalla heräsi ajatus siitä, olisiko Jumalalla jokin tehtävä hänelle maailmalla.
Marja lähetti avoimen hakemuksen Lähetysseuralle. Se tuotti tulosta, sillä Botswanassa oli suomalaislasten opettaja palaamassa Suomeen. Siihen aikaan lähetystyöntekijöiden lapsilla oli vielä oma opettajansa.
Niin Marja lähti Botswanaan ja on sille tielle jäänyt.
”Itsekin vähän hämmästyin, että täälläkös olen: Botswanassa, josta en tiennyt yhtään mitään. Nyt olen unohtanut lähteä pois. Olen jämähtänyt tänne.”
Kiitos elämälle
Marja siirtyi vuonna 1996 Francistowniin kirkon työyhteyteen kehittämään syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten tukiohjelmaa, Toivon paikkaa.
Nyt hän työskentelee itäisen ja eteläisen Afrikan alueellisena ohjelmapäällikkönä. Lasten ja nuorten asiat ovat pysyneet lähellä sydäntäni, vaikka työ onkin nyt hallinnollisempaa.
”Jumala on johdattanut minua askel askeleelta laajentaen elämänpiiriäni niin työssä kuin yksityiselämässänikin. Nyt jo aikuisiksi kasvaneet neljä kasvattilastani ja kaksi ’lahjalapsenlastani’ ovat aivan erityinen bonus tarinassani. En voinut kuvitellakaan sellaista Muuramenharjulla istuessani!”
”Voi todella sanoa, että Herran tiet ovat tutkimattomat. Elämä Hänen johdatuksessaan on yllätyksellistä ja hyvin rikasta. Olen kiitollinen elämästä ja kaikesta siitä, mitä siihen kuuluu.”
Teksti: Tarmo Ylhävuori
Artikkeli on julkaistu Lähetyssanomien numerossa 3/2022.
Nyt kun olet täällä…
… meillä on pieni pyyntö. Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan kaukaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme eri puolilla maailmaa ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.
Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat ja samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä maailman köyhimmissä maissa syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa.
Tilaa Lähetyssanomat