Itä-Afrikan kuivuus puhuttaa. Uhkana on laaja nälänhätä, koska sateita ei ole taaskaan tullut tarpeeksi. Suosituimmat viljelykasvit ovat maissi ja riisi, jotka vaativat paljon vettä ja houkuttelevat tuholaisia. Ei ole siis ihme, että sadot menevät pilalle.
Nepalissa riisistä on tullut peruselintarvike, joka on korvannut esimerkiksi ohraa ja tattaria. Nyt valkoinen riisi kuuluu päivittäiseen ruokavalioon, vaikka se on ravinneköyhää ja sen viljely vaatii paljon vettä, josta maaseudulla on pulaa jo valmiiksi. Mitä järkeä riisin ja maissin viljelyssä on?
Antropologi ja Reilu kauppa -yhdistyksen toiminnanjohtaja Janne Sivonen perehtyi maissin voittokulkuun asuessaan Sambiassa. Hän muistuttaa, että kyseessä on kolonialistien tuoma kasvi.
”Minulle kerrottiin, että maissia alettiin suosia, koska sitä pidettiin ylemmän luokan ruokana. Kylmän sodan aikana maatalous muuttui entistä maissivetoisemmaksi, kun hallinto osti nimenomaan maissia ja jakoi sitä kansalle”, Sivonen kertoo.
Hän kertoo esimerkin maissin suosiosta. Kun kaduilla asuvilta lapsilta kysyi, ovatko he saaneet ruokaa, he vastasivat kieltävästi. Kävi ilmi, että he olivat saaneet riisiä, mutta eivät maissia, eli ”oikeaa ruokaa”.
Kuninkaallisten ruokaa
Myös riisin suosio liittyy sosiaaliseen statukseen, kertoo Lähetysseuran viestinnän asiantuntija Mimosa Hedberg. Yläkastiset, kuninkaalliset ja rikkaat ovat perinteisesti syöneet riisiä.
”Riisi on kallista, mutta nyt siitä on tullut peruselintarvike. Suunta ei ole kestävä”, Hedberg sanoo.
Jotain pitäisi tehdä, mutta ruokailutottumuksia ei haluta muuttaa. Antropologina Sivonen ymmärtää, miksi.
”Se mitä syöt, on oleellinen osa identiteettiä. Siksi muutokset ovat hitaita. Pahinta on, jos joku tulee ulkopuolelta kertomaan, mitä pitäisi syödä”, Sivonen kertoo.
Paikalliset lajikkeet kunniaan
Muutos on kuitenkin jo alkanut. Sekä Nepalissa että Tansaniassa viljellään maissin ja riisin rinnalla paikallisia lajikkeita. Lähetysseuran yhteistyöjärjestö Sahasin hankekoordinaattori Maniksha Acharya kertoo, että alkuperäisiä lajikkeita suojellaan, jotta niitä voitaisiin hyödyntää myös katastrofin sattuessa. Silloin ruokaa ei voi tuoda muualta.
”Paikallisiin lajikkeisiin kasvitaudit ja hyönteiset iskevät harvemmin, ja ne kestävät kuivuutta paremmin. Opetamme ihmisiä viljelemään tällaisia lajikkeita”, Acharya sanoo.
Tansaniassa Lähetysseura tukee esimerkiksi hirssin, durran ja bataatin viljelyä. Kun kyläyhteisöt suunnittelevat toimintaa ilmastonmuutoksen aiheuttamien riskien vähentämiseksi, suunnitelmissa näkyy hirssin ja kassavan palauttaminen pelloille. Kotitaloudet velvoitetaan istuttamaan ainakin eekkerin verran jompaakumpaa paikallista lajiketta – maissin lisäksi.
***Tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin.***
Teksti: Virve Rissanen
Artikkeli on julkaistu Lähetyssanomien numerossa 3/2023.
Nyt kun olet täällä…
… meillä on pieni pyyntö. Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan kaukaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme eri puolilla maailmaa ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.
Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat ja samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä maailman köyhimmissä maissa syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa.
Tilaa Lähetyssanomat