Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Maailma paremmaksi testamentin avulla

Peruskoulutus luo turvaa koko elämän ajaksi. Kaikilla on oikeus päästä kouluun. Lähetysseuran tuella myös vähemmistökieliä puhuvat lapset saavat opetusta äidinkielellään Etiopiassa. Kuva Katri Leino-Nzau
Peruskoulutus luo turvaa koko elämän ajaksi. Kaikilla on oikeus päästä kouluun. Lähetysseuran tuella myös vähemmistökieliä puhuvat lapset saavat opetusta äidinkielellään Etiopiassa. Kuva Katri Leino-Nzau

Monet Suomen Lähetysseuraa jo vuosikymmenet tukeneet ovat testamentanneet omaisuutensa Lähetysseuralle. He ovat seuranneet toimintaamme ja todenneet sen tärkeäksi ja tulokselliseksi. Saman huomion ovat tehneet myös toiset, jotka vasta hiljattain ovat tutustuneet toimintaamme, hallintojohtaja, varatuomari Tarja Larmasuo toteaa.

Apua kaikkein köyhimmille

Vuonna 1859 perustettu Suomen Lähetysseura toimii 30 maassa. Työssä on saatu jo pitkään iloita merkittävistä tuloksista. Esimerkiksi naisten voimaantuminen Afrikassa vie koko yhteiskuntaa eteenpäin.

– Toimimme kaikkein köyhimpien kanssa syrjäisimmillä seuduilla. Apumme menee perille, koska teemme työtä yhdessä paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa. Tavoitteemme on tukea paikallisyhteisöjä siten, että jatkossa alueilla pystytään yhä enemmän toimimaan tuen avulla itse, kehitysyhteistyöpäällikkö Katri Leino-Nzau taustoittaa.

Kaikille tasapuolisesti tukea

Tuki kohdemaissa ei ole vain kristillisten seurakuntien jäsenille, vaan sitä jaetaan kaikille uskonnollisesta tai etnisestä taustasta riippumatta.

– Toteutamme toki kirkon lähetystehtävää ulkomailla, mutta tukemme ohjautuu kaikille yhteisöissä. Pyrimme osaltamme vähentämään jännitteitä tuomalla ihmisiä yhteen. Lisäksi olemme herättäneet kohdemaissa yhteiskunnallista keskustelua esimerkiksi vammaisuudesta tai naisten ja tyttöjen oikeuksista, Katri Leino-Nzau jatkaa.

Tukea tarvitaan juuri nyt

Kehitysapurahojen leikkaus katkaisee monien avunsaajien tuen. Nykyisessä tilanteessa testamentti- ja muiden lahjoitusten rooli on yhä tärkeämpi.

– Kun tukiohjelmat katkeavat, putoaa joku ikäryhmä esimerkiksi pois koulutusputkesta tai aliravittujen tuki katkeaa. Sellainen vaikuttaa heidän koko loppuelämääns”, Leino-Nzau toteaa.

Yleishyödyllisille yhteisöille testamentattu omaisuus on vapaa perintöverosta. Vuosittain Suomen valtio saa noin 20 miljoonaa perintövaroja, joita ei ole testamentattu. Testamentti kertoo lahjoittajan tahdon, jonka Lähetysseura voi työnsä puitteissa toteuttaa.

Tarja Larmasuon tavoittaa numerosta 040 451 4534

Lisää tietoa: www.suomenlahetysseura.fi/testamentti