Suomen kahdeksas Nenäpäivä-kampanja on käynnistynyt. Seuraavan neljän viikon aikana suomalaiset yhdistävät voimansa hankkiakseen varoja kehitysmaiden lapsille. Tänä vuonna Nenäpäivä-kampanja näkyy laajemmin kuin koskaan. Mukana on myös ennätysmäärä yhteistyötahoja. Tavoitteena on 2,9 miljoonaa euroa kehitysmaiden lasten hyväksi. Lähetysseura kohdistaa oman osuutensa Nenäpäivän tuotosta Nepaliin.
Lukuisat yritykset, yhteisöt, koulut ja päiväkodit sekä yksittäiset kansalaiset ovat tänäkin vuonna lähteneet mukaan yhteiseen hyvän tekemiseen. Jo ennen kampanjan alkua pelkästään kouluja ja päiväkoteja on lähtenyt Nenäpäivään mukaan ennätyksellisesti lähes 350.
Mukana on myös runsaasti yrityskumppaneita ja yhteisöjä. Viralliset Nenäkaupat (K-citymarketit, K-supermarketit, K-marketit ja K-extrat) myyvät lähes 1000 kaupan voimin Nenäpäivän kampanjatunnusta eli Monsteri-Nenää (1,99 €/kpl). K-kaupoissa on lisäksi myynnissä yli sata erilaista Nenäpäivä-lahjoitustuotetta, joista lahjoitetaan osa Nenäpäivä-keräykseen.
Jokainen suomalainen on Hyvän Tekijä
Valtakunnallisia Nenätapahtumia on luvassa kymmenissä kaupungeissa eri puolilla Suomea. Lähetysseura organisoi tapahtumia Jyväskylässä ja Kuopiossa.
Suuri osa keräystavoitteesta saadaankin kasaan yksittäisten lipaskerääjien työllä. Suomen Lions-liitto jatkaa Nenäpäivän pääyhteistyökumppanina ja tavoittelee tänä vuonna upeaa 180 000 € keräyspottia valtakunnallisilla lipaskeräyksillään.
Nenäpäivän visiona on Suomi, jossa jokainen edistää kehitysmaiden lasten ihmisarvoisen elämän toteutumista. Vuoden 2014 Nenäpäivä-kampanjan Hyvän Tekijät Arman Alizad, Janne Kataja, Krista Siegfrids, Robin, Rakel Liekki ja Ransu rohkaisevat jokaista suomalaista löytämään oman tapansa auttaa: tuunaa, liiku, säväytä, leivo, haasta tai haukuttele hyvää oman lemmikin kanssa (nenäpäivä.fi/ideoita).
Tänä vuonna kaksi isoa TV-lähetystä!
Nenäpäivä-kampanja 2014 tuo mukanaan uuden RSO:n Nenäpäivä-konsertin (nenäpäivä.fi/RSO). Klassisen musiikin toivekonsertin kapellimestarina nähdään Hannu Lintu ja solisteina Camilla Nylund sekä Ismo Alanko. Illan juontavat Jussi-Pekka Rantanen ja Ella Kanninen. Klassisen musiikin konsertti lupaa toivotuimpien klassikoiden lisäksi yllätyksiä, kun Esko Valtaoja esittää suorassa lähetyksessä Nenäpäivä-haasteenaan Tuiki tuiki tähtönen -kappaleen fagotilla. Konsertti lähetetään suorana Ylen kanavilla perjantaina 24.10. klo 19.00–20.30 (Yle TV1, Yle Areena, Yle Radio 1).
Nenäpäivä-kampanja huipentuu jälleen Nenäpäivä-show’hun Nenäpäivänä 7.11. klo 19.00 alkaen Yle TV2:lla. Viisituntinen suora lähetys on täynnä tähtiä, sketsejä, parodiaa, tunteikkaita musiikkiesityksiä sekä koskettavia tarinoita kehitysmaista. Mukana hyvän asian puolesta ovat mm. Robin, Krista Siegfrids, Sami Hedberg, Jope Ruonansuu, Kasmir, Pirkka-Pekka Petelius, Janna, Vesa Vierikko, Janne Kataja, Aku Hirviniemi, Juha Tapio, Diandra, Anna Perho, Iina Kuustonen, Rakel Liekki, Mikko Kuustonen, Sanna Stellan…
Yle elää vahvasti mukana Nenäpäivässä ohjelmatoiminnallaan. Kampanjan aikana useat ohjelmat radion ja tv:n puolella tekevät Nenäpäivä-ohjelmasisältöjä tukeakseen Nenäpäivä-keräystä (nenäpäivä.fi/yle).
Apu menee perille
Nenäpäivän keräysvaroilla Suomen UNICEF, Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Fida International, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi, Solidaarisuus, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK) ja Suomen Lähetysseura tekevät pitkäkestoista kehitysyhteistyötä kehitysmaiden lasten ihmisarvoisen elämän edistämiseksi Aasiassa, Afrikassa sekä Etelä- ja Väli-Amerikassa.
Lähetysseuran kautta Nenäpäivän tuki ulottuu yli 60 000 ihmiseen Nepalissa.