Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Loppiaiskolehti evankelioimistyöhön Thaimaassa

Evankelista Yothin Yodkeeree esittelee lisunkielistä Raamattua. Thaimaan luterilainen kirkko kasvaa nopeimmin maaseudulla.
Evankelista Yothin Yodkeeree esittelee lisunkielistä Raamattua. Thaimaan luterilainen kirkko kasvaa nopeimmin maaseudulla.

Loppiaisena 6. tammikuuta luterilaisissa jumalanpalveluksissa kerätään valtakunnallinen kolehti evankelioimistyöhön Thaimaassa ja Kambodzhassa Suomen Lähetysseuran kautta.

Thaimaassa alle yksi prosentti väestöstä on kristittyjä. Thaimaan evankelisluterilaisella kirkolla on 19 seurakuntaa ja runsaat 3 000 jäsentä. Lähetysseuran ja kirkon työ keskittyi alkuun yksinomaan Bangkokiin. Nykyisin monet seurakunnista sijaitsevat maaseudulla, suurin osa Koillis-Thaimaassa, missä kirkon kasvu on nopeinta.

Evankeliumi leviää paikallisseurakuntien kautta. Siksi niiden vahvistaminen työntekijä- ja maallikkokoulutuksen kautta sekä muun muassa nuoriso- ja perhetyötä tukemalla on tärkeää kirkon kasvulle ja elämälle.

Suomen Lähetysseuran työntekijä, pastori Suvimarja Rannankari-Norjanen työskentelee opettajana Thaimaan luterilaisen kirkon seminaarissa, Bangkokissa. Näin hän kirjoittaa vierailustaan yhdessä kirkon maaseudulla sijaitsevassa seurakunnassa:

”Täälläkin halutaan kuulla evankeliumia”

Pieni kylä Pohjois-Thaimaan maaseudulla Chiang Raissa.

”Täällä asuu lisu-heimon ihmisiä”, sanoo evankelista Yothin Yodkeeree. ”Suurin osa heistä ei ole kristittyjä, vaan he uskovat henkiin. Katsokaa noita taloja, niistä näkee, missä asuu kristittyjä ja missä animisteja.”

Yritämme katsella, me Bangkokista matkanneet suomalaiset, mutta emme oikein tiedä, mistä kristittyjen talot erottaa.

”Perinteiset lisu-talot on rakennettu tolppien päälle, jotta henget eivät pääsisi niihin sisään. Kristittyjen ei tarvitse nostaa talojaan henkien pelossa korkeammalle, he voivat rakentaa maan tasolle”, evankelista Yothin auttaa. Ja tosiaan, kylässä on muutama talo, jotka on rakennettu maan tasalle.

Yhtäkkiä korva erottaa lasten laulua. Mistä se kuuluu?

”Tulkaa katsomaan!” kehottaa Yothin.

Hän vie meidät pienen majan luo. Oven päällä on risti. Astumme sisään ja laulu taukoaa. Ja kas, sisällä on vanhoja tuttuja! Kolme vuoden mittaisen seurakuntatyön kurssin Luther-seminaarissa suorittanutta nuorta on siellä ison lapsijoukon kanssa. Nasi, Piyapong ja Chafa hymyilevät aurinkoisesti meille, opettajilleen.

”Nämä nuoret auttavat minua valtavan paljon”, kertoo evankelista Yothin. ”Joka viikonloppu he tulevat tänne pitämään pyhäkoulua lapsille. He laulattavat lapsia ja opettavat raamatunkertomuksia. Lasten vanhemmat antavat mielellään lastensa tulla pyhäkouluun, vaikka eivät olisikaan kristittyjä. Ja mielellään he itsekin kuuntelevat sanomaa Jeesuksesta, kun sitä heille yhdessä kerromme. Moni on kiinnostunut. Onhan Jeesus paljon vahvempi kuin mitkään henget.”

Lapset laulavat vielä meille. Laulu on tuttu, vaikka emme kieltä osaakaan. Taputamme käsiä laulun tahtiin. Evankelista Yothin esittelee sen jälkeen vielä lisunkielistä Raamattua ja toteaa:

”Nämä ihmiset tarvitsevat ilosanomaa Jeesuksesta!”

Vielä otetaan valokuvat yhdessä kyläläisten kanssa. Sitten siirrytään evankelista Yothinin ja hänen nuorten apulaistensa kanssa seuraavaan kylään.

”Täälläkin halutaan kuulla evankeliumia”, Yothin aloittaa…

Loppiainen on omistettu lähetystyölle

Loppiaisena muistetaan kolmea idän tietäjää, jotka tähti johdatti Jeesus-lapsen luo. Näin he osoittivat, että joulun sanoma on tarkoitettu kaikelle maailmalle. Sen tähden loppiaisen sanoma muistuttaa erityisesti kirkon lähetystehtävästä. Vuonna 1859 perustettu Suomen Lähetysseura on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö, joka toimii evankeliumin levittämiseksi, köyhyyden poistamiseksi ja ihmisarvoisen elämän turvaamiseksi yhteistyössä paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa lähes 30 maassa.

Kolehtiin voi osallistua myös kännykällä

Kolehtiin voi osallistua myös kännykällä. Tekstiviestiin kirjoitetaan joko KOLEHTI5 tai KOLEHTI10 (5/10 euroa). Viesti lähetetään numeroon 16160. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Saunalahden, Kolumbuksen, TeliaSoneran, ZeroFortyn ja Tele Finlandin liittymissä.