Nepalin evankelisluterilaisen kirkon Laxmipurin kirkon lisäosa vihittiin käyttöön 24.1 Morangissa, maan kaakkoisosassa.
Noin 200 henkeä oli kokoontunut juhlaan värikkäiden telttakankaiden alle, jotka oli levitetty kirkon pihalle.
Lähetysseuran kirkollisen työn päällikkö Kari Salonen painotti vihkimyspuheessaan, että kirkko on rukouksen ja rakkauden talo. Evankeliumi on tarkoitettu kaikille: nuorille, vanhoille ja kaikille kansanosille.
Alueen peittänyt paksu aamusumu hälveni vasta, kun ohjelma oli lopussa ja osanottajat siirtyivät juhla-aterialle.
Itse kirkkosali otettiin käyttöön joitakin vuosia sitten. Nyt vihittiin käyttöön rakennuksen toinen kerros, jonka rakentamista Lähetysseura on rahoittanut. Kerroksessa sijaitsevat kirkon kanslia, kaksi kokoushuonetta, kolme vierashuonetta sekä keittiö- ja sanitaatiotilat.
Samassa kerroksessa on myös toimistotilat kahdelle kansalaisjärjestölle, jotka tekevät kylien kehitystyötä alueella.
Nyt Laxmipurin kirkko pystyy järjestämään leirejä ja kursseja. Viisi päivää kestänyt nuortenleiri, johon osallistui 35 nuorta, päättyi juuri kirkon vihkimyspäivänä. Lähetysseuran harjoittelijat Sannamari ja Olli Siiskonen olivat suunnitelleet leiriohjelman ja kertoivat, että tilat toimivat erinomaisesti.
Nepalin evankelisluterilainen kirkko perustettiin vuonna 1943 Morangin alueelle, jossa asuu santalien etninen ryhmä. Nepal oli vielä tuolloin ulkomaisilta suljettu. Intian puolella luterilainen kirkko on toiminut pitempään, sillä siellä toimi norjalais-tanskalainen Santal-lähetysjärjestö. Santaleja asuu molemmin puolin rajaa, ja niin evankeliumi tavoitti myös Nepalin puolella asuvat santalit.
Nykyään Morangin evankelisluterilaisessa kirkossa on noin tuhat jäsentä. Pyhäkoulussa käy satakunta lasta, ja monet heistä tulevat perheistä, joiden jäsenet eivät ole kristittyjä.
Maria Westerling (käännös Paula Laajalahti)
Tue kirkollista työtä Nepalissa