Viime syyskuussa Lars Pajuniemi oli matkalla bussissa työreissulta takaisin kotiin Raumalle. Koko bussimatkan olo oli huono ja matka tuntui kestävän ikuisuuden. Lyhyt kävelymatka linja-autoasemalta kotiin pisti koville.
Seuraavalla viikolla Larsin oli tarkoitus lähteä jälleen reissuun, mutta pian kävi ilmi, ettei vointi sitä sallinut. Sen sijaan vaimo kuljetti hänet terveyskeskukseen.
”Menin terveyskeskuksen tiskille ilmoittautumaan ja sanoin, että vähän tuollaista kuivaa yskää. Vastaanottaja hymyili ja sanoi, että joo, kuivaa yskääpä hyvinkin. Istupa tuohon, niin hän hakee välittömästi sairaanhoitajan”, Lars naureskelee jälkikäteen.
Terveyskeskuksen työntekijät näkivät jo päältä päin, että Larsin sydän ei toiminut normaalisti. Mies kyydittiin ambulanssilla sairaalaan, ja lääkärin diagnoosi oli sydämen eteisvärinä ja vajaatoiminta.
”Aamulla olin terve, ei minkäänlaista diagnoosia. Sitten löysin itseni illalla sairaalan sydänvalvomosta. Olin saanut alustavan diagnoosin ja tajusin, että tämä tauti ei hoidolla parane. Sitä voidaan säädellä hoidolla ja lääkkeillä, mutta tästä eteenpäin minun pitää elää tämän kanssa.”
Jumala tarjoaa hoksaamisia
Sairaalareissu sai Larsin pohtimaan elämää ja sen rajallisuutta.
”Mitä se merkitsee, että olen ihminen – ajallisesti katoava, mutta kuitenkin kristillisen uskon näkökulmasta iankaikkisuusolento?”
Tämä pohdinta on saanut Larsin kyselemään Jumalalta, miten tämän elämän voisi elää niin, että siitä olisi hyvä luopua, ja miten rajallisuudesta ja iankaikkisuudesta tulisi niin luonnollista, ettei se olisi mielessä hallitsevana.
Lars kokee, että Jumala on tarjonnut pohdintaan hoksaamisia, niitä hetkiä, kun oivaltaa jotain uutta.
”Tämä ehkä kuulostaa ylihengelliseltä, mutta koen ja elän sen todeksi, että Jumala vaikuttaa prosessin aikana, tapahtuu se ihmisten kanssa keskustelemalla tai rukouksen aikana Raamattua silmäilemällä.”
Yksi tällainen oivallus tapahtui jo 2000-luvun alussa, kun Lars luki Vanhasta testamentista kertomuksen Jaakobin painista.
”Kertomuksen kautta rohkaistuin luottamaan siihen, että Jumala kestää meikäläisen kiukuttelun ja sen, että huudan hänelle elämän tuskaa.”
Kertomuksessa Jaakobista – miehestä, joka luotti itseensä ja joka oli monessa mukana – tuli Jumalaa kaipaava. Samalla tavoin Lars oli nelikymppisenä aikaansaava Kokemäen seurakunnan kirkkoherra, jota kysyttiin järjestöjen työryhmiin ja tuomiokapitulin pilottihankkeisiin.
”Kun joku antoi palautetta, että meneepäs teillä seurakunnassa hyvin tai teetpä pitkää päivää, niin se oli vähän niin kuin olisi valellut bensaa liekkeihin. Sehän vaikutti siihen, että tein entistä enemmän ja entistä perusteellisemmin.”
Syntyi itseään ruokkiva kierre, joka johti uupumiseen. Omien sanojensa mukaan hän sairastui omaan vahvuuteensa. Uupuminen näkyi fyysisinä oireina: ensin lähtivät hiukset ja muutaman kuukauden päästä myös kaikki muut karvat ripsiä ja kulmakarvoja myöten.
Uupumus vei Larsin Vanhan testamentin kertomusten äärelle.
”Vanhan testamentin henkilöiden kautta oli hieno huomata, että saan hajota Jumalan käsiin ja Hän pitää huolen, että aikanaan ja tavallaan Hän kokoaa meikäläisen palaset sellaiseen muotoon, että voin jatkaa ja Jumala voi taas käyttää johonkin.”
Hyvillä mielin eläkkeelle
Jumalan osoittama tehtävä on ollut Larsille kohta yhdeksän vuoden ajan Lähetysseuran palvelupäällikkönä toimiminen. Palvelupäälliköt työskentelevät tiiviisti seurakuntien kanssa: kuuntelevat seurakuntien toiveita ja solmivat palvelusopimuksia, joissa yhdessä sovitaan, mitä Lähetysseuran hankkeita seurakunnat haluavat tukea.
”Olen kokenut Lähetysseurassa hyvin poikkeuksellista vuorovaikutusta työyhteisön sisällä: olemme yhtä porukkaa ja meillä on yhteinen maali”, Lars kehuu.
Hän on jäämässä eläkkeelle tämän vuoden lopussa hyvillä mielin.
”Koen, että olen saanut tehdä monipuolisemmin kuin työuran. En sano ollenkaan, etteikö siellä olisi päiviä, joita en vaihtaisi pois, mutta olen saanut olla monessa mukana.”
Työuran aikana yhteiskunta on muuttunut ja maallistunut. Larsilla oli tapana vitsailla tästä nyt jo eläkkeellä olevan palvelupäällikkö Matti Huotarin kanssa.
”Silloin kun me nuorina miehinä aloitimme, kirkkoon kuului reilut 90 prosenttia. Nyt kuuluu 50 prosenttia. Siinä on ikäluokkamme tulos tästä työstä. Ehkä meidän on oikeasti hyvä siirtyä sivuun.”
Teksti: Tarmo Ylhävuori
Artikkeli on julkaistu Lähetyssanomien numerossa 4/2023.
Nyt kun olet täällä…
… meillä on pieni pyyntö. Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan kaukaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme eri puolilla maailmaa ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.
Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat ja samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä maailman köyhimmissä maissa syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa.
Tilaa Lähetyssanomat