Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lapsia ei saa käyttää hyväksi sotatoimissa

 

Pakistanin Peshawarissa talebanit hyökkäsivät armeijan ylläpitämään kouluun. Iskussa on kuollut 137 lasta ja sairaalassa on hoidettavana 245 lasta.

Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtajan sijainen Rolf Steffansson oli yhteydessä Peshawariin Lähetysseuran kumppanikirkkoon. Hiippakuntasihteeri Nadeem Gill kertoi, että isku tapahtui parin kilometrin päässä hiippakunnan toimistosta. Vieressä sijaitsee myös katolinen kirkko.

Hiippakunnan toimistossa ei ole tietoa, onko joukossa seurakuntalaisten lapsia.

Pakistanin viranomaisten mukaan kaikki kuusi hyökkääjä ovat kuolleet. Poliisin mukaan tunteja jatkunut sotilasoperaatio koululla on ohi.

Suomen Lähetysseura tukee hiippakunnan koulutusta ja Peshawarissa on useita Lähetysseuran kummilapsia.

”Lapsiin kohdistuvat väkivalta on saatava loppumaan eikä lapsia saa käyttää hyväksi sotatoimissa”, sanoo Rolf Steffansson.

”Hiippakunnasta toivotaan, että muistamme heitä rukouksissa. Itse vielä lisään, että Suomen valtion ja EU:n tulisi puuttua alueen ihmisoikeustilanteeseen”, arvioi Steffansson.