Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Länsirannalla sijaitseva koulu teki vaikutuksen Joan Edelmanniin: ”Haluan auttaa Beit Sahourin lapsia”

Kummiyhdyshenkilö Riitta Luume saa nopeasti seuraa välitunnilla Beit Sahourin luterilaisessa koulussa. Kummit tukevat 52 lapsen opiskelua koulussa. Kuva Marjatta Kosonen
Kummiyhdyshenkilö Riitta Luume saa nopeasti seuraa välitunnilla Beit Sahourin luterilaisessa koulussa. Kummit tukevat 52 lapsen opiskelua koulussa. Kuva Marjatta Kosonen

Espoolaisen Joan Edelmannin auttamishalu syttyi kirjakerhon järjestämällä turistimatkalla Israelissa ja Länsirannalla. Yleisradion ruotsinkielisen kanavan FST:n johtajan paikalta eläkkeelle jäänyt Edelmann tutustui matkalla Beit Sahourin luterilaiseen kouluun.

 – Meillä oli erinomainen opas, joka tiesi paljon eri paikoista, uskonnoista ja kulttuureista. Beit Sahourin koulu teki minuun suuren vaikutuksen, hän kertoo.

Länsirannalla sijaitseva Beit Sahour on noin 14 000 asukkaan kaupunki lähellä Betlehemiä. Asukkaista 80 prosenttia on kristittyjä, kun heitä muuten on palestiinalaisalueilla noin kaksi prosenttia väestöstä.

Suomalaiset kummit tukevat Lähetysseuran kautta kummioppilaita Beit Sahourin luterilaisessa koulussa. Noin 500 oppilaasta 80 prosenttia on kristittyjä ja 20 prosenttia muslimeja. Opetus on arabiankielistä. Kristityille opetetaan kristinuskoa ja muslimeille islamia. Koulussa painotetaan suvaitsevaisuutta ja toisten uskonnon kunnioittamista.

– Toimittajana olin lukenut paljon ennen matkaa, mutta silti vastaan tuli paljon uutta. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, miten vaikeaa monen palestiinalaisen elämä on. Oli ainutlaatuista saada kohdata heitä ja tutustua heidän arkielämäänsä. Lähi-idän tilanne on vaikea, ja monet lapset kärsivät siitä.

– Kotiin tultuamme otimme asioista selvää ja löysimme Lähetysseuran kummitoiminnan. Tuntuu mukavalta, kun voin auttaa edes pienellä summalla Beit Sahourin lapsia.

Palestiinan koululaisille etsitään lisää kummeja

Suomalaiset kummit tukevat Lähetysseuran kautta noin 200 koululaista kolmessa koulussa Länsirannalla: Beit Sahourin koulussa, Dar al Kaliman koulussa Betlehemissä sekä Toivon koulussa Ramallahissa. Kaikissa kouluissa opiskelee sekä kristittyjä että muslimeja, tyttöjä ja poikia. Kouluja ylläpitää Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilainen kirkko.

Tänä kesänä 15 palestiinalaista kummilasta valmistui ylioppilaaksi Länsirannalla. Lähetysseuran kummiyhdyshenkilö Riitta Luume kertoo, että kaikki kummitukea saaneet nuoret pyrkivät jatko-opintoihin.

Jerusalemissa asuva Riitta vierailee säännöllisesti kouluissa ja mahdollisuuksien mukaan myös kummilasten kotona. Hänen mielestään turvallinen ja korkeatasoinen koulu tukee lapsen kehitystä ja samalla koko kristityn vähemmistön elinmahdollisuuksia alueella.

– Koulut myös kasvattavat kristittyjä ja muslimeja toistensa kunnioittamiseen ja väkivallattomuuteen.

Luterilaisessa koulussa opiskelu vaatii perheiltä ponnistelua ja tinkimistä muista menoista. Yhden koululaisen lukukausimaksu on noin 1090–1150 euroa vuodessa, lapsen iästä ja koululuokasta riippuen. Kummituki kattaa maksusta neljänneksen.

Teksti Britt-Helen Lindman ja Marjatta Kosonen
(Teksti on muokattu Lähetyssanomissa elokuussa ilmestyneistä jutuista)


Lähetysseuran kummitoiminta auttaa yli 20 000 ihmistä

Suomen Lähetysseura on tehnyt kummityötä 25 vuotta. Vuonna 2013 Lähetysseuran kummiohjelmissa tukea saa noin 4 250 kummilasta 16 maassa. Kummilapset on valittu kummiohjelmaan vähävaraisuuden perusteella ja he saavat tukea koulunkäyntiin liittyviin kuluihin.

Kummituki auttaa myös kummilasten perheitä. Joissakin kummiohjelmissa kummituen piiriin kuuluvat kaikki jonkun koulun tai päiväkodin lapset. Näitä tuensaajia on yhteensä yli 16 200 henkilöä. Kummien tuki on luonteeltaan jatkuvaa ja auttaa siis pitkäjänteisesti yli 20 000 ihmistä.

Tällä hetkellä kummeja etsitään Palestiinan lisäksi erityisesti Senegalin koululaisille ja Tansanian maasaitytöille.

Tule kummiksi. Kummina olet korvaamaton! www.suomenlahetysseura.fi/kummit

—-

TARINOITA PALESTIINASTA 18.9.2013 klo 18–20 Suvilahdessa
Galleria Magito, Kaasutehtaankatu 1

Pirkko Tuhkanen (YTM) esittelee palestiinalaisten nuorten haastatteluihin pohjautuvaa kirjaansa ”Kahlitut unelmat” (Suomen Lähetysseura 2013). Keskustelun juontajana on Karita Laisi.  Tarjoilun vuoksi pyydetään ilmoittautumista: pirkko.tuhkanen(at)gmail.com.

Palestiinalaisten nuorten aikuisten kertomukset valottavat heidän arkielämäänsä ja tulevaisuuden haaveita vuosikymmeniä jatkuneen kriisin keskellä. Nuoret käyvät sisäistä kamppailua omasta paikastaan rauhan ja sovinnon rakentamisessa. Koska kaikki haastatellut nuoret ovat kristittyjä, kirjassa käsitellään myös yleisemmin Jerusalemin ja palestiinalaisalueen kristittyjen tilannetta.  Pirkko Tuhkanen on ollut Suomen Lähetysseuran työntekijänä Israelissa ja palestiinalaisalueella usean vuoden ajan. Nuorten kertomukset linkittyvät Tuhkasen kokemukseen kummilapsityöstä.

Joan Edelmann tutustui Beit Sahourin kouluun turistimatkalla ja alkoi sen jälkeen tukea koulun lapsia Lähetysseuran kummitoiminnan kautta. Kuva Pirre Saario
Joan Edelmann tutustui Beit Sahourin kouluun turistimatkalla ja alkoi sen jälkeen tukea koulun lapsia Lähetysseuran kummitoiminnan kautta. Kuva Pirre Saario